Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

24.02.2010 - 20:34

Edellisestä vauvansänky-koristeesta onkin kulunut aikaa, mutta nyt toivottiin samanlaista kakunkoristetta kuin tämä. Vaihtoehtona olisi ollut myös tossut tai ruusuvauva. Koristeen tein sokerimassasta, pienillä muutoksilla, ettei tulisi ihan kopiota edellisestä. Alustan pituus on noin 11 cm eli pitäisi mahtua hyvin normikakun päälle.

Mukaan lähti vaaleanpunaisia ruusuja ja vihreitä lehtiä, jotka voi asetella kakkuun sitten mielensä mukaisesti. Tässä ryhmiteltynä vain kuvausta varten :D

Vauvan kasvot olisi helpompi tehdä marsipaanista kuin sokerimassasta. Tai sitten voisi käyttää sekoitusta. Peitto on kuvioitu kukkakuvioisella muoviliinalla. Lisäkoristeluna sokerihelmiä ja koristelusokeria.

Pääty.

 

06.02.2010 - 19:05

Pienelle, suloiselle poikavauvalle toivottiin ristiäiskakkuun koristetta. Toiveena oli polkutraktori ja vauva siinä kauhassa nukkumassa. Hmmm... aika haastava, mutta mielenkiintoinen idea

Koriste on sokerimassaa. Alustan väriksi oli valittu ruskea ja traktorin piti olla vaaleansininen, mutta muut sain valita vapaasti. Alustan pituus on noin 13 cm ja leveimmältä kohdalta 7-8 cm. Vauva olikin sitten jo aika pieni ja ihan suosiolla peittelin vauvan peitolla, ettei tarvitsisi sormia muotoilla.

Alustalle ripottelin toffee crunch-muruja.

Kauhasta tuli suhteessa traktoriin aika iso, mutta piti saada vielä vauva mahtumaan kyytiin :D Kauhan oikea kulma jäi jotenkin pimeäksi, joten muotoilin sinne sydäntyynyn.

Puolitin hopeisen sokerihelmen ohjauspyörän keskustaksi. Tomusokerihiukkasia on siellä sun täällä, vaikka yritin kyllä sutia pensselillä koristetta puhtaaksi.

Vielä toiselta sivulta. Kukkia ei tähän tullut, sillä pojan äiti laittaa kakun päälle vielä omia kakunkoristeitaan. Mukaan lähti pari pientä sokerimassalaattaa, joihin saa nimen kirjoitettua elintarviketussilla.

Onneksi olkoon koko perheelle ja uudelle perheenjäsenelle!Pian nimisalaisuus selviää

 

26.01.2010 - 17:55

Ystäväni tilasi vauvakoristeen pienen pojan ristiäisiin, joihin hän on/oli menossa. Mukaan toivottiin sähkökitaraa ja sain kuvankin sähköpostiini. Suunnittelin kitaraa jotenkin pystyyn tai nojalleen. En onneksi ollut vielä aloittanut tekemistä, kun juttelin ystäväni kanssa ja hän kertoi mahdollisesti lähettävänsä koristeen, jollei sattuneista syistä pääsekään itse paikalle. Varmuuden vuoksi muutin koristeen paremmin pakettiin sopivaksi. Oivan asettelumallin löysin Merjan Marsipaanipuodista, täältä. Merjalta löytyy paljon muitakin ihanan ihastuttavia vauvakoristeita ja vauvat ovat selvästi omia persoonallisuuksia. Siihen kun joskus pääsisi edes lähelle, mutta nyt tästä tuli tälläinen

Koriste on sokerimassaa ja alustan pituus on noin 14 cm ja leveimmästä kohtaa noin 7,5 cm leveä.

Lähikuvaa.

Minusta vauva on luonnossa oikeasti jotenkin kivemman näköinen. En saanut mistään kulmasta hyvää kuvaa aikaiseksi, vaikka kuvia tuli kyllä räpättyä paljon  :(

 

14.11.2008 - 19:01

Vauvakoristeita on mukava tehdä. Siksipä suostuin heti, kun tuttuni pyysi tekemään palomiehen pienelle tyttärelle sopivaa koristetta kakun päälle. Koristeeseen piti siis saada jotenkin näkymään isän ammatti. Mietin pitkään ja pohdin, miten sen parhaiten toteuttaisin. Tälläisen sain aikaan. Palomies-nallekarhu hoitaa ja vartioi letkukerässä uinuvaa vauvaa : )



Ensin tein nallekarhulle myös kypärän, mutta en saanut siitä mieleistä, joten jätin sen pois. Sitten tein irrallaan olevan kypärän, mutta en sitäkään saanut järkevästi koristeeseen asettumaan.



Vauva jälleen minikokoa : )



Paloletku.



31.10.2008 - 15:14
Viikonloppuna matkaan rotinoille, pientä prinsessaa katsomaan. Tein vauvakoristeen kakkua varten. Aika kesäinen, mutta minulla oli tuo ruusualusta valmiina, vain vauva oli jäänyt tekemättä. Hyödynsin ajan puutteen vuoksi sitten sen ja väkersin vauvan ruusupedille nukkumaan. Vauva on todella pieni, vain 3,5 cm pitkä : )



Lähikuvaa.



Tomusokeria näköjään vielä hiuksissa : )




21.10.2008 - 22:46
Näpräsin  sokerimassasta ja marsipaanista tälläisen vauvakoristeen. Näitä vauvoja on niin ihana tehdä, vaikka vain huvin vuoksi : ) Väritys ei ole suoranaisesti aikaisemman värikeskustelun tulosta, sillä olin ottanut netistä jo aikoja sitten erään mallikuvan vauvakoristeesta näillä väreillä. Täysin samanlaista en koristeesta yrittänytkään tehdä esim. mallikuvan vauvalla oli vielä siniset siivet.

Alusta on noin 7 cm halkaisijaltaan.



Kasvot lähemmin.



Tossut ovatkin ihan minimini kokoa. Niitä ei ole kiinnitetty alustaan eli ovat siirrettävissä : )



23.08.2008 - 18:51
Ystäväni pyysi tekemään koristeita pariin kakkuun ristiäisiä varten. Toivomuksena oli kaksi simppeliä koristetta, nalle ja tossut. Tyyli sai olla siis yksinkertainen. Kakut tekee (leipuri) ystäväni itse. Herkullisia kakkuja tekeekin, maisteltu on : D

Tässä nalle, sokerimassasta muotoiltu. Alustan halkaisija 7-8 cm.



Nalle ei ole kiinni alustassa, joten sitä voi vielä asetella haluttuun kohtaan.



Lähikuvaa. Tietysti suihkaus helmiäissprayta antamaan säihkettä : )



Tossut samasta sokerimassasta. Alustan koko 7-8 cm ja tossut eivät ole kiinni siinä.



Koristeena rusetit.



Kukkia sokerimassasta esim. kakun reunoille laitettavaksi.



Väritin osan kukista keskeltä keltaisella ja toiset vaaleansinisellä tomuvärillä. Suihkaus helmiäistä ennen sokerihelmien kiinnitystä.



Laitan ristiäiskoristeille oman kategorian.

19.06.2008 - 18:25
Aikaisemmin tein koristeita ristiäisiä varten poikavauvalle ja tässä on ylimääräisiä koristeita. Jos on aikaa, teen pari vaihtoehtoa, joista voi sitten valita mieleisimmän. Nämä jäivät toistaiseksi käyttämättä : )

Pupuja.



Tossut.



14.06.2008 - 12:52
Tuttavan toivomuksesta tein poikavauvalle kaksi koristetta, tossut ja pupun. Muuten tyyli sai olla vapaa : )

Pupu sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta, alusta sokerimassaa kuten kukatkin. Alustan läpimitta hieman yli 7 cm.



Kukkia väritin keskeltä tomuvärillä ja kiinnitin sokerihelmen keskustaksi.



Pupu.



Tossut. Alustan läpimitta 7-8 cm.





29.03.2008 - 16:37

Kukkavauvakoristeita on ollut monessakin blogissa ja intohimoisena kukkien ystävänä halusin tehdä sellaisen, vaikkei nyt tällä hetkellä ollut tarvetta koristeelle.

Kimallusta piti suihkia sinne tänne, tietenkin : )

Olen aika tykästynyt näihin valkoisiin sokerihelmiin. Niitä tulee laitettua sekä kakkuihin että koristeisiin, ehkä liikaakin  : D

15.01.2008 - 18:48

Vauvan peiton tein marsipaanista. Laitan tähän ohjeen peiton teosta. Tämä on sellainen oma versio : )

Kauli marsipaani hyvin ohueksi levyksi. Minulla oli tässä valkoinen, joka ei sotke värejä niin paljon. Leikkaa kaulituista marsipaanilevyistä pieniä neliöitä. Eri värejä voi kokeilla oman mielen mukaan.

Lado neliöt pohjan päälle tilkkutäkkityyliin. Pohjaa voi varovasti kastella siveltimen avulla, jotta palat tarttuvat hyvin.

Kauli peittoa tasaisesti ja varovasti. Leikkaa kaulittu peitto sopivan kokoiseksi.

Pitsireunaa varten kauli marsipaania levyksi ja leikkaa siitä peiton reunan pituinen pala. Kivan pitsin saa aikaan vaikkapa taikinapyörällä.

Pienillä muoteilla saa aikaan kuvioita, kun ei paina muottia pohjaan asti. Esim. grillitikulla voi tehdä reikiä.

Pitsi käännetään nurinpäin ja peitto painetaan pitsiin kiinni.

Reuna käännetään ja saadaan pitsi esiin. Peitto on valmis vauvan päälle tai alustaksi vaikkapa nallelle : )

 

 

15.01.2008 - 18:18

Vauvakoristeeseen tein sängyn (erheellisesti kutsuin sitä kehdoksi : ) ) valmiista sokerimassasta. Ensin tein paperista mallit. Sokerimassan kaulitsin levyksi. Pohjaksi tuli suorakaiteen muotoinen kappale, jonka pyöristin tyhjän wc-rullan+leivinpaperin päällä puolipyöreäksi ja annoin kuivua. Päätykappaleet sovitin sen kokoisiksi, että ne peittävät pohjaosan päädyt kokonaan. Aikomuksena oli tehdä kehto ja siihen siis jalakset, mutta näin oli helpompi ainakin aluksi. Sydänreiät painoin muotilla ja yläreunan leikkasin veitsellä.

Päätykappaleet.

Kappaleet "liimataan"  kuivuttuaan pikeerillä tai kaupan sokerikuorrutteella. Sovitin päädyt oikeaan kohtaan, pursotin sokerikuorrutetta pohjapalan päätypuolen reunaan ja kiinnitin päädyn. Annoin kuivua ja kiinnitin sitten toisen. Kuivuttuaan suihkutin hieman helmiäissprayta. Ennen vauvan laittoa sänkyyn, laitoin pohjalle patjan sokerimassasta. Näin vauva ei jäänyt ihan pohjalle nukkumaan : )

13.01.2008 - 12:57

Huh, vihdoinkin valmis! Sain tehtyä ihan ihka ensimmäiseni vauvakoristeen kakkuun : )

Kehto on sokerimassaa, kuten myös pikkukukat, tyynyliina sekä alusta. Alustaa painelin pitsisellä muoviliinalla. Jonkin verran kuvio näkyy alta. Suihkuttelin myös hieman helmiäissprayta.

Ruusut, lehdet, vauva, puput ja peitto marsipaania. Muutama sokerihelmi koristeena.

Vauvan muotoilu oli haastavaa. Suuta en saanut mieleiseksi, joten laitoin vauvalle tutin suuhun : )

Vähän lähempää.

Puput olivat melko hankalat tehdä, kun ne olivat niin pikkuruisia : D

Malli on oma kehitelmä, johon otin vinkkejä eri blogeista (kiitos kaikille vauvakoristeiden tekijöille : ) )  sekä Sugarcraft-kirjasta. Vauvoille on niin mukava tehdä koristeita, kun saa käyttää oikein hempeitä värejä.

 

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor (uusi)

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake 

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla (uusi)

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

Lallun kokkaukset 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan (uusi)

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Pähkinärinne 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria (uusi)

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Kylässä
Tietoa ja asiaa