Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

01.09.2010 - 17:26

Pelkällä elintarvikevärillä pikeerin värjääminen mustaksi vaatii aikamoisen määrän väriä, jotta lopputulos on oikeasti musta. Kaakaotomusokerista tehdyn pikeerin on jo paljon helpompi saada mustaksi, mutta itse käytän lakritsikastiketta apuna. Samalla saa miedon lakritsinmaun pikeeriin. Kokeilin myös ilman pikeeriä lisäämällä pelkkään lakritsikastikkeeseen tomusokeria, mutta kuorrutteesta tuli todella venyvää ja hitaasti kuivuvaa. Uutena kokeiluna testasin Pandan Lacksuu-makeistöhnää. Koostumus on siinä jotenkin karkeampi kuin lakritsikastikkeessa ja pelkkä lakritsimönjä pikeerissä ei oikein toiminut. Ehkä mittasuhteet olivat vääriä?  Lisäväriä ja -makua pieni lisäys antoi lopputulokseen. Viimeiseksi  lisäsin vielä mustaa elintarvikeväriä.

Tein ääriviivoja varten mustaa pikeeriä  ja tässä näkyy värimuutos eri aineiden lisäyksien jälkeen.

Ensin vasemmalla valkoinen pikeeri, toisena lakritsikastikelisäys, kolmantena lacksuu+tomusokeri ja viimeiseksi Wiltonin musta elintarvikeväri.

Kuvasarja värjäämisestä.

1. Käytän Pirkan lakritsikastiketta, koska se on riittävän paksua jo luonnostaan. Kokeilin joskus purkkikastiketta, mutta siitä ei tullut hyvä kuorrute. Määrä ei ole niin tarkka, ehkä noin kolmasosa pikeerin määrästä. Liikaa ei kannata laittaa tai pikeeristä tulee liian venyvää ja hitaasti kuivuvaa.

2. Väri on tässä vaiheessa keskiharmaa.

3. Lacksuuta laitoin pienen pruuttauksen. Tätä ei välttämättä tarvitse lisätä, jos ei halua niin lakritsisista makua.

4. Väri muuttui jo tummanharmaaksi, mutta tomusokeria joutuu vielä lisäämään. Kastikkeet löysentävät pikeeriä.

5. Loppu väri tulee elintarvikeväristä, vaikka sitä ei tarvitse enää niin paljon kuin suoraan valkoisesta pikeeristä värjättäessä.

6. Valmis musta pikeeri.

Paksuus on hyvä silloin, kun pursotus pysyy muodossaan (ei ala levitä)  ja jäljestä tulee sileää ja yhtenäistä.

Piparien ääriviivapursotukset tehtynä.

Koko piparin täyttöön tarvitaan vain tätä löysempi kuorrute, mutta muuten samalla tyylillä

 

20.02.2009 - 15:34

Helpointa on tehdä pipareita muovi- tai metallimuoteilla, mutta aina ei ole saatavissa juuri sitä muottia, jonka haluaisi. Pipareita saa aikaan paperimallin avullakin, vaikka työ käy huomattavasti hitaammin. Mallin voi piirtää itse tai tulostaa sopiva kuva esim. netistä.

Tulostin netista Babarin ja Selesten, sillä Babar on yksi lemppareistani. Satuja onkin luettu ahkerasti lapsille ja tytötkin tykkäävät Babarista. Työvälineinä käytän pientä, sileäteräistä taikinapyörää (käytetään yleensä marsipaanille ja sokerimassalle), pientä marsipaaniveistä (itseasiassa lasten muovailusetistä :D) ja marsipaanitikkua.

Taikina on samalla ohjeella kuin nämä täällä, mutta käytin appelsiinia taikinan maustamiseen. Taikinalevyn saa tasaiseksi, oikeaan mittaansa mittatikkujen avulla esim. täällä, mutta itse kaulin ihan näppituntumalla :D

Yksi tapa on asettaa irti leikattu paperimuotti taikinan päälle ja leikata pienellä taikinapyörällä kuvio irti.  Kaikki kohdat eivät mene taikinapyörällä, vaan pyörä "puskee" taikinalevyä. Silloin täytyy mennä osissa, pätkä kerrallaan.

Terävät kulmat leikataan marsipaaniveitsellä.

Pienet ja helpot piparit voi siirtää pellille leveällä lastalla. Suuret ja monimutkaiset kannattaa leikata suoraan leivinpaperin päällä.

Toinen tapa on piirtää varovasti kuvio marsipaanitikulla.

Tämän jälkeen leikataan kuvio irti taikinalevystä merkkien mukaan.

Mikäli muotteja haluaa käyttää useammin, ne kannattaa päällystää esim. kontaktimuovilla, sillä muutoin taikinan rasva tulee paperista läpi ja muottia ei ole enää kiva käyttää :D

Elintarvikekynällä voi hennosti hahmotella paistetun piparin päälle tulevia pursotuksia, jos haluaa helpottaa pursotustyötä. Tai sitten ottaa mallista kopioita tai useampia tulosteita ja leikata osia sapluunoiksi. Silloin saa kaikista pipareista täsmälleen samannäköisiä.

Ai niin, vielä unohtui pari asiaa. Leikkaamisen jälkeen saattaa piparin reunat olla jostain kohdin epätasaiset. Reunoja voi tasoitella sormin tai marsipaaniveitsellä, etteivät ne jää röpelöisiksi paiston jälkeen. Paistettuna reunoja on vaikea tasoitella.

Toinen juttu on, että leivinpaperi kannattaa leikata täsmälleen leivinpellin kokoiseksi. Liian suuren leivinpaperin reunat kääntyvät ja siinä kohdin piparitkin taipuvat eikä niistä tule tasaisia.

 

 

16.07.2008 - 10:28

Tässä nyt viimeinkin tämä lupaamani ohje. Vinkkejä olen itse hakenut ulkomaisilta, lähinnä amerikkalaisilta, nettisivuilta. Sieltäpäin taitaa tuo runsas pipareiden koristelutyyli tullakin : ) Ainakin hääpipareita on netissä runsaasti. Keksit ovat nähtävästi tarkoitettu häävieraille lahjaksi/muistoksi ja ne pakataankin yksitellen kauniisti sellofaaniin. Muutenkin on tarjolla runsaasti erilaisia teema-pipareita. Koristeluesimerkkejä löytyy cookies-kirjoista tai netistä kuvahaulla esim. hakusanoilla decorated cookies tai cookie decoration. Muitakin hakusanoja voi kokeilla, vaikkapa juuri jonkin teeman mukaan. Itse katselen vähän vinkkejä ja sitten mieluiten sovellan itse koristelut.

Royal Icing

Pikeerin valmistus:
Pikeeriin tarvitaan kananmunanvalkuaista, tomusokeria ja sitruunanmehua. Suomalaisiin kananmuniin luotan ainakin toistaiseksi, mutta on myös saatavana pastöroitua valkuaisjauhetta pikeerin tekoa varten. Sitä löytyy leivontaputiikeista.

Makua ja väriä saa jo valmiiksi käyttämällä mansikka- tai kaakaotomusokeria vaikkapa osittain tavallisen tomusokerin kanssa. Pikeeriin voi lisätä myös makuaineita (aromeja).



Riko kananmuna ja valuta valkuainen puhtaaseen, kuivaan kulhoon. Lisää muutama tippa sitruunanmehua. Joskus laitan vähän enemmänkin saadakseni sitruunaisen maun kuorrutteeseen. Sitruuna auttaa kuorrutteen kovettumiseen.



Sihtaa tomusokeri kulhoon ja vielä uudestaan valkuaisen joukkoon. Sekoita vispilällä.



Tähän laitoin noin 2 1/2 dl tomusokeria/kananmunanvalkuainen. Kuorrutteen tulee olla notkeaa.

LISÄYS: Martha Stewartin sivuilta löytyi vinkki tehdä pikeeristä tätä paksumpaa ja sitten laimentaa se vedellä sopivaksi esim. teelusikallisella tai parilla vettä. Silloin ei tarvitse tuota valkoista väriäkään niin paljoa ja kananmunan sivumaku saadaan pienemmäksi. Lisää muitakin kuorruteohjeita, jotka kuivuvat helposti,olisi kiva löytää.



Puhtaanvalkoiseksi pikeerin saa parilla tipalla valkoista elintarvikeväriä.



Kuorrutteen voi värjätä joko kulhossa tai sitten pussissa. Itse lusikoin useampaan pussiin (0,5 kg paksu pakastuspussi) kuorrutetta ja värjään ne sitten. Ei tule sotketuksi kulhoja, kun tekee useampia värejä. Leivinpaperista tehtyä pursotinpussia käytettäessä, pikeeri kannattaa värjätä erikseen kulhossa.



Lisään tomusokeria jäljelle jääneeseen massaan, jotta saan paksumman koristelupikeerin. Seos on sopivaa, kun vispilää nostettaessa pikeeristä tulee vuori, mutta huippu taipuu nopeasti. Mikäli kuorrutteesta tulee liian paksua, ohenna sitä tilkalla vettä.



Nyt pikeeri on valmista. Koristelua varten tarvitaan muutakin. Pikeerin voi pursottaa siis pursotinpusseillakin ja pienillä pyöreäpäisillä tyllilla. Minulla on 0,5 mm, 1 mm ja 2 mm kokoisia tyllia. Yleensä käytän pieniä pakastepusseja, kun ne ovat edullisia, niissä on pikeeri helppo värjätä ja ne voi heittää käytön jälkeen pois. Tylla on vakaampi käytössä kuin muovipussin kulma : ) Nonparelleja varten minulla on pinsetit. Hammastikut tai coctailtikut ovat käteviä apuvälineitä. Sokerikukkia teen varastoon pienellä kukkamuotilla aina jämäpaloista, mitä jää kun tekee esim.ruusuja. Kaupan sokerikuorrutetta voi myös käyttää koristelussa. Pursotan sen myös muovipusseihin ja käytän sen niistä. Käsissä kuorrute pysyy notkeana (tai ainakin minun kuumissa käsissäni) ja saa ohutta pursotusta. Tuubista suoraan se on vaikeaa.



Tässä värjätyt pikeerit ja piparit odottelemassa. Leikkaan pussien kulmaan pienen aukon, kokeilen leivinpaperin päälle pursotusta ja suurennan aukkoa tarvittaessa.



Tässä kuorrute levitetään suoraan piparille.



Pikeerin päälle ripoteltuja nonparelleja.



Paksummalla pikeerillä kierrän koristeltavan alueen ohuella pursotuksella. Silloin reunasta saa terävämmän.Täytän alueen ohuella pikeerillä aloittaen jostakin reunasta.



Etenen siksakkia samalla pikkuhiljaa puristaen pikeeriä ja muovipussin päällä levittäen.





Piparia voi vähän ravistaa, jotta kuorrute asettuu tasaisesti. Ilmakuplat saa pois coctailtikulla.



Kun pikeeri on vielä kosteaa, siihen voi lisätä kuvioita erivärisellä pikeerillä. Nämä kuviot siis sulautuvat pikeeripintaan. Tässä palloja. Marmorikuviota saa tikulla väriä levittäen.



Kun pinta on kuivunut, vähintään pari tuntia, voi alkaa koristella paksummalla pikeerillä. Pienet palloset ja viivat ovat helppoja.



Kukat ovat kauniita. Kiinnitän ne pikeerillä ja laitan pinseteillä nonparellin keskustaksi. Pikeeripallonenkin kävisi ihan yhtä hyvin : )



Korsettipipari.



Mustat nyörit, ensin keskiviiva.



Sitten nyöritys.



Valmiita pipareita.



Muitakin kuorrutevaihtoehtoja löytyy kuin pikeeri. Tomusokeri+jokin neste (vesi, sitruunan- appelsiininmehu, kahvi) käy myös, mutta se on vaikeampi hallita ja värit muuttuvat siinä nopeasti. Yksi tapa on kuorruttaa tomusokeri+nesteseoksella ja koristella kaupan sokerikuorrutteella, joka on aika hyvä koristelukoostumukseltaan. Lisäilen tähän muitakin vaihtoehtoja, jahka niitä kokeilen : )

Pipareista tulee melko sokerisia näin kuorrutettuna. Sokerin määrää voi vähentää jättämällä koko piparin kuorruttaminen pois ja vain muuten koristella pipari. Joulupipareitahan usein koristellaan tällä tavoin.

Pikeeri on herkästi rikkoutuvaa. Pinta kyllä kestää, mutta erilliset koristelut, esim. pitsipalloset saattavat irrota kovassa käsittelyssä.

Laitan tämän omaan kategoriaan : )


Lisäys:

Sitruunanmehu auttaa kuorrutteen kovettumisessa, mutta tilalle voi käyttää myös muutamaa tipaa etikkaa. Konditorioissa kuulemma käytetään viinihapon ja veden sekoitusta 50/50, mutta sitä en ole testannut.

Väriaineina voi käyttää luonnon omia väriaineita esim. tilkkaa punaista mehua, punajuurta, kaakaota jne.

Tomusokerin määrä vaihtelee todella paljon riippuen siitä, mihin tarkoitukseen kuorrutetta käytetään. Joskus sopivan kuorrutteen saaminen on ihan pienestä määrästä kiinni. Paksua kuorrutetta voi löysentää tilkalla vettä.  Liian löysä taas leviää liikaa ja liian paksusta ei tule kaunista jälkeä eikä se tartu pipareiden kuivaan pintaan. Ohjeellisiä määriä:

Pipareiden ääriviivat ja koristelu:

1 valkuainen

n.4 dl tomusokeria

muutama tippa sitruunanmehua tai etikkaa

 

Täyttöpikeeri:

1 valkuainen

2 1/2 dl-3 dl tomusokeria (vähemmän, jos halutaan mahdollisimman litteä kuorrutus, enemmän, jos halutaan puffikuorrutus kuten enkelin siivissä täällä).

muutama tippa sitruunanmehua tai etikkaa

 

Piparkakkutalojen kiinnityspikeeri:

1 valkuainen

noin 5 dl tomusokeria

muutama tippa sitruunanmehua tai etikkaa

 

Nykyään käytän koristelupursotuksissa pientä, pyöreäpäistä tyllaa. Sillä saa tasaisen pyöreää pursotusjälkeä. Koko vaihtelee halutun paksuisen jäljen mukaan 1 mm-4 mm kokoihin. Yleensä käytän 1mm ja 2 mm päätä. Talojen kasauspursotuksissa on hyvä olla näitä isompi tylla. Täyttämiseen sopii edelleen paksu pakastuspussi.

Kuorrutteen värjäämisenkin olen siirtänyt kulhoihin, mutta tarvittavat määrätkin ovat ajan saatossa kasvaneet :D

 

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto