
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Naistenviikko ehti mennä jo, mutta silti olen leiponut parikin Riikan mustikkatorttua. Äitini oli siellä käydessäni tehnyt Kodin Kuvalehdestä otetun ohjeen mukaan mustikkatorttua. Se oli minusta niin hyvää, että leivoin takaisin tultua pari piirakkaa. Toisen vein naapuriin, mummolle ja papalle (anoppilaan), ja toisen söimme kotona.


Riikan mustikkatorttu
Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kuohukermaa (käytin vispikermaa ja onnistui silläkin)
Päälle:
2 dl kuohukermaa (laitoin 2 1/2 dl vispikermaa)
3/4 dl sokeria (laitoin maun mukaan)
1 tl vanilliinisokeria (laitoin vaniljasokeria ja hiukan reilummin)
1 prk (150 g) ranskankermaa (laitoin 200 g purkin)
2-3 dl mustikoita (laitoin huomattavasti reilummin)
hyytelösokeria (jätin pois)
1. Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää kerma viimeiseksi.
2. Painele pohjataikina leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 min. Jäähdytä ja siirrä tarjoiluvadille.
3. Vaahdota kerma paksuksi, mutta ei aivan kovaksi vaahdoksi. Lisää sekaan sokerit ja ranskankerma.
4. Levitä kermaseos jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele päälle mustikoita.
5. Valmista hyytelösokerista kuorrutus paketin ohjeen mukaan ja levitä mustikoiden päälle. Anna tortun levätä jääkaapissa peitettynä mielellään pari tuntia tai enemmän ennen tarjoilua.
Koristelin toisen kakun kandeeratuilla maitohorsman kukilla. Niistä tuli käsittelyn jälkeen kauniin violetteja.

Toiseen kakkuun laitoin kandeerattuja ruusunterälehtiä ja keskelle sokerimassagerberan (anoppilaan menevä torttu).

Ohjeet kandeeramiseen löysin Nami-hiiren blogista täältä ja samalla tuli hyvä muistutus kukkien sokeroinnista. Arabikumin ja ruusuveden olin hankkinut nimittäin jo viime vuonna, mutta sokerointi oli vaan sitten jäänyt. Eli nämä molemmat on kandeerattu arabikumilla ja siten kestäisivät myös säilytystä 
Kaikenlaiset marjapiirakat ovat herkkuani ja erityisesti sellaiset, joissa on pehmeä kermaviilitäyte (tai vastaava). Leivoin kahdella eri pohjalla mustikka-, vadelma- sekä vadelma-mustikkapiirakoita. Kaikkiin laitoin saman jogurttitäytteen.

Muropohja
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta (tai vain 2 1/2 dl vehnäjauhoja, jollei haluta mantelia mukaan)
1 tl leivinjauhetta
1. Vaahdota rasva ja sokeri.
2. Lisää joukkoon kananmuna hyvin vatkaten.
3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita jauhoseos vaahtoon.
4. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa ensin (n. 200 astetta) noin 5-10 min. Kaada täyte ja jatka paistamista, kunnes piiras on kypsä (n. 20 min).
Tein paljon pieniä leivospiirakoita.

Sekä yhden ison piirakan erilaisella pohjalla.

Kaurainen pohja
1 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua tai juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl vaniljajogurttia (ei ollut kotona, joten laitoin puoli desiä kermaa)
1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Lisää joukkoon kananmuna, haalea sulatettu rasva ja vaniljajogurtti. Sekoita vain sen verran, että saat tasaisen taikinan.
3. Levitä taikina voideltuun piirakavuokaan (halkaisija 24-26 cm)
4. Ripottele päälle marjat ja jogurttitäyte.
5. Paista 200 asteessa 30-35 min uunin alimmalla ritilätasolla.
Piirakoita annoin myös tyttäreni kerhokaverille (ja perheelle), koska hän oli meillä leipomispäivänä kyläilemässä.
Piirakkapohjille ripottelin kohmeisia, melkein jäisiä marjoja (mustikat pyörittelin kevyesti perunajauhoissa) ja päälle valutin jogurttiseosta.
Yhden piirakan jogurttitäyte
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vaniljajogurttia (käytin sitruunanmakuista)
1 tl vaniljasokeria
1.Sekoita aineet keskenään ja kaada tasaisesti marjojen päälle. Paista piirakka kypsäksi.
Kokeilin Valion sitruunanmakuista Bulgarian jogurttia. Vaikka purkissa lukee uutuus, on jogurtti ollut jo jonkin aikaa myynnissä. Osui vain kauppamatkalla silmiin ja sitä kautta ostoskoriin :D Sitruunanmaun saa kyllä oikeallakin sitruunalla lisäämällä sitä taikinaan, mutta joskus tälläinen valmiiksi maustettu on ihan kätevä. Vaikka silloin, jos sitruunaa ei sillä kertaa muuhun tarvitse, tuntuu ehkä turhalta ostaa sitä yhtä piirakkaa varten.

Lisää synttäritarjoiluja. Tämäkin löytyi uusimmasta (keväällä 2009) Valion kirjasesta:Leivotaan lämpimäisiä. Kirjoja saa muuten tilattua täältä, jos kuka on kiinnostunut.

Omenapiiras
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl juoksevaa Oivariinia
1 dl omenatäysmehua tai maitoa (käytin mehua)
Päälle:
2 (300 g ) omenaa
1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
2 rkl sokeria
1. Vatkaa kanamunien rakenne rikki kulhossa. Lisää sokerit, sekoita. Lisää jauho-leivinjauheseos, Oivariini ja mehu tai maito. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada voideltuun uunivuokaan (halkaisija n.25 cm).
2. Kuori ja kuutioi omenat. Mausta kuutiot. Lisää taikinan päälle.
3. Paista 200 asteessa uunin alaosassa 25-30 min tai kunnes on kypsä.
4. Tarjoile haaleana vaniljakastikkeen kera.
Tarjoilupöydästä en kuvaa kerinnyt napata, kun vieraita saapui kerralla enemmän, mutta auringonkukkia oli teeman mukaisesti koristeena.

Tässä ohje rippijuhlissa tarjottuun raparperipiirakkaan. Tämän ja suklaaleivosten ohjeet ovat alunperin Kotilieden parhaat leivonnaiset-kirjasta. Leikkasin valmiista piirakasta pieniä paloja, mutta isompia paloja tulee noin 20 kpl.

Raparperi-rahkapiirakka
Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa
Pohjataikina:
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna
Täyte:
1 l raparperipaloja
2 tlk rahkaa (2x250 g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
noin 1/3 muruseoksesta
1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.
2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.
3. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja, myös marjat kuten mustikka, puolukka, karviaiset tai herukat käyvät.
4. Sekoita rahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista 175-asteisessa uunissa noin 45 min.
Netti on ajoittain kiukutellut tässä jo pari viikkoa ja nyt yhteys pätkii pahasti
Eilen yritin kuvia siirtää, mutta taas kesken kaiken katkesi linjat ja koko illassa en enää nettiin päässyt. Oma modeemi on tarkastettu ja vikailmoitus tehty, joten parempaa yhteyttä odotellaan 
Kevään yksi parhaimmista herkuista on raparperi. Toiset ei tykkää, mutta minä tykkään!! Pari piirakkaa tuli muutama päivä sitten leivottua ja toisen vei mummolaan maistiaisiksi.

Raparperi-marenkipiirakka
100 g voita
2 keltuaista
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
5-6 dl raparperinpaloja
3/4 dl sokeria
n. 2 dl mansikkahilloa (laitoin huomattavasti vähemmän, vajaan desin)
Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1. Nypi voi ja vehnäjauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuaiset ja vesi. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa taikinaa. Laita taikina jääkaappiin.
2. Pehmitä raparperit sokerin kera kattilassa tai mikrossa. Varo, etteivät palat muutu liian pehmeiksi, vaan pysyvät paloina. Kaada ylimääräinen neste pois.
3. Levitä taikina piirakkavuoalle ja sen reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa 15-20 min. Levitä paistuneelle pohjalle mansikkahillo ja raparperin palat.
4. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeria pikkuhiljaa vaahtoon. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kuohkeaa ja kestää kulhossa käännettäessä kulho ylösalaisin. Levitä piirakan päälle ja paista vielä 5-10 min 200 asteessa, kunnes marenki on saanut väriä.
Ihan hyvää, mutta mansikkahillo teki piirakasta minun makuuni liian makeaa, vaikka vähensin määrää rutkasti. Marengista makeutta tulee aivan tarpeeksi ilman hilloakin. Voisihan tässä olla vaikka oikeita mansikoita, jolleivat sitten mehustu liikaa uunissa? Marenkia taas vastaavasti olisi voinut olla runsaammin :D

Toinen piirakka oli enemmän makuuni. Tein mummolaan yhden ison ja kotiin maisteltavaksi pari pientä.

Raparperi-rahkapiirakka
125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
n.5 dl raparperinpaloja
1 dl sokeria
250 g maitorahkaa
150 g ranskankermaa
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
pieni rapaus kanelia
1. Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja levitä jauhotetuin sormin piirakkavuoalle ja sen reunoille. Laita hetkeksi jääkaappiin odottamaan.
2. Pehmitä raparperit kattilassa tai mikrossa sokerin (1 dl) kera, niin etteivät palat murskaannu. Kaada ylimääräinen neste pois.
3. Sekoita muut täyteainekset keskenään. Kaada raparperit piirakkavuoalle taikinan päälle ja levitä seuraavaksi rahkatäyte tasaisesti. Paista 175 asteessa 45-50 min. Anna jäähtyä, keitä hyvät kahvit ja nauti 
Vihdoinkin kokeilin sitä uutta valkosuklaa-limerahkaa. Piti vielä ostaa uusi purkki, kun aiemmin ostetuista en kerinnyt leipomaan, vaan lahjoitin ne eteenpäin ennen päivämäärän umpeutumista. Nyt oli leipomiseen hyvä syy, kun tuli vieraita sekä sunnuntaina että maanantaina 
Pienet piirakkavuoat ovat suloisia :D

Kuningatar-piirakka (ohje sekoitus parista eri reseptistä+lisänä tuo rahka)
1pkt (150 g) mantelimassaa
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
Täyte:
1 prk kermaviiliä
1 prk valkosuklaa-lime rahkaa
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunanmehua
noin 3 dl marjoja, vadelmia sekä mustikoita
1. Sekoita monitoimikoneessa mantelimassa, voi, vehnäjauho ja leivinjauhe. Minä raastoin raastimella (isot aukot) mantelimassan ja voin kulhoon, mittasin jauhot ja nypin massan murumaiseksi.
2. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä taikina voidellulle piirakkavuoalle (halk. noin 30 cm). Kaulin taikinan silikonialustan päällä ja siitä kiepsautin piirakkavuokaan. Tasasin reunat veitsellä. Pienissä piirakoissa levitin taikinan suoraan vuokaan. Laita täytteen teon ajaksi vuoat jääkaappiin
3. Sekoita muut täyteainekset keskenään, paitsi marjat.
4. Esipaista piirakkapohjia 175 asteessa noin.10 min
5. Levitä pohjien päälle marjoja ja ripottele tarpeen mukaan sokeria päälle. Levitä lusikalla täyteseos tasaisesti peittäen marjat.
6. Paista piirakka kypsäksi 175 asteessa n.35 min. Anna jäähtyä ja nauti!
Tein yhden isomman ja pari pientä piirakka. Minusta tämä oli tosi hyvää ja toisetkin kehuivat. Pohja oli mantelinen ja murea. Maanantaina maistellessa piirakkaa en enää siitä niin paljoa pitänyt, koska mantelinen pohja oli vettynyt liian pehmeäksi minun makuuni. Tosin teen pohjista aina ohuita, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan. Ystäväni taas tykkäsi (tai ainakin sanoi niin
).

Omenoita vielä riittää eli syksyistä piirakkaa tarjottiin vieraille. Tämä helppo ohje löytyy vihkosesta: Kodin kuvalehti Parhaat piiraat.

Muheva omenapiirakka
2 dl piimää
2 kananmunaa
1 1/2 dl juoksevaa tai sulatettua margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl inkivääriä (laitoin 1/2 tl)
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrakasta tai perunajauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
Päälle: 500 g omenia, kanelia, sokeria
1. Kuori omenat ja leikkaa osa viipaleiksi ja osa kuutioiksi. Hauduta puolikypsiksi kattilassa tai mikroaaltouunissa.
2. Sekoita piimään munat, rasvasula, sokerit, inkivääri sekä jauhonostatusaineseos. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun tai margariinilla voideltuun vuokaan.
3. Lado reunoille omenaviipaleet ja keskelle kuutiot. Ripottele päälle kanelia ja sokeria. Kypsennä 200 asteessa noin 30 min. Tuprauta valmiin piiraan pinnalle tomusokeria ja tarjoa vaniljakastikkeen kera.
Muhevaa oli 

Tämä ohje on peräisin SLY 7-kierroksen pakettien lähettäjältä eli Ewelyniltä. Nyt kun tuli muitakin herkuttelijoita kylään, oli hyvä syy tehdä jotain uutta leivonnaista :D

Key Lime Pie
Pohja:
15 digestivekeksiä
80 g sulatettua voita
1 tl sokeria
Täyte:
5 keltuaista
1 tlk kondensoitua maitoa (ei "keitettynä")
1 dl limettimehua
1 rkl limen kuoriraastetta
1. Valmista murupohja sekoittamalla ainekset keskenään. Painele lämmin seos tiiviisti piirasvuokaan. Paista uunin keskitasolla 150 asteessa 10 min. Anna jäähtyä. Nosta lämpö 175 asteeseen.
2. Vatkaa keltuaisia sähkövatkaimella kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee.
3. Lisää limettimehu+raaste. Kaada vuokaan. Kypsennä 10 min. ja jäähdytä ritilällä. Tarjoile piiras viileänä.
Tämä on kätevä piirakka, jos jää esim. marenkien teosta ylimääräisiä keltuaisia. Laitoin vähemmän tuota limettiraastetta ja minusta tuli aivan passeli limenmaku eli raasteen määrää muuttamalla saa oman mieleisen piirakan. Täyte oli raikasta ja hyvää.
Kiitos vielä kerran, Ewelyn, kivasta ohjeesta ja tarvikkeista!
Mansikka-aikaan on näköjään nautittava mansikoista joka leivonnaisessa. Nyt on vuorossa mansikkapai, joka on kirjasta Amerikan herkut. Pohjan ohje löytyy täältä.

Paistetun ja jäähtyneen paikuoren sisään tein mansikkatäytteen.
Mansikkakuorrutus:
1/2 l tuoreita mansikoita
2 dl sokeria
2 1/2 rkl maizenaa
1 dl vettä
Mansikkatäyte:
1 l tuoreita mansikoita (laitoin reilummin)
1. Soseuta puoli litraa mansikoita kattilassa.
2. Sekoita sokeri ja maizena keskenään ja lisää seos mansikoiden joukkoon. Lisää 1 dl vettä.
3. Kiehauta matalalla lämmöllä. Sekoita tasaisin välein. Anna seoksen poreilla hiljalleen, kunnes alkaa saostua, 5-8 min. Siivilöi mansikkakuorrutus ja jäähdytä se.
4. Asettele tuoreet mansikat paikuoren päälle vuokaan. Kaada jäähtynyt mansikkakuorrutus mansikoiden päälle. Laita piiras kylmään vähintään kahdeksi tunniksi.

Tarjoile kerma- tai vaniljavaahdon kera ![]()

Tämän rahkapiirakan ohje on osittain Kotivinkistä ja tein sen jo jokin aika sitten iltakahville. Pohjaan on oma ohjeensa, mutta tein piirakan kaupan pakastemuropohjaan. Ei pohjataikinan tekoon paljon aikaa menisi, joskus vain vähän laiskottaa :D

Mansikkarahkaruudut (ohje Kotivinkistä)
Pohja:
200 g margariinia
n. 4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 luomukananmuna
rasvaa vuoan voiteluun
Täyte:
sitruunan mehu ja kuori (laitoin vain mehun)
1 tlk (250 g) rahkaa (laitoin vaniljarahkaa)
2 dl ruokakermaa (laitoin yhden purkin kermaviiliä)
2 luomukananmunaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Koristeeksi: mansikoita
1. Paloittele margariini.
2. Nypi jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja margariini sormin rakeiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi.
3. Voitele vuoka, Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille (kaulin sulatetun valmistaikinan ja levitin vuokien päälle).
4. Pese (luomu)sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuori.
5. Sekoita rahka, kerma, munat, sokerit ja sitruunan raastettu kuori keskenään. Purista sitruunan mehu täytteeseen.
6. Levitä täyte pohjan päälle. Paista piirasta uunin alaritilällä 200 asteessa noin 25 min.
7. Jäähdytä piiras ja koristele mansikoilla. Leikkaa paloiksi.
Tein yhden suorakaiteen muotoisen piirakan ja pari pikkupiirasta. Minusta täytteessä oli ihana sitruunan maku, vaikka en kuorta mukaan laittanutkaan.

Tuorejuuston ja ranskankerman päiväykset lähestyivät kriittistä rajaa ja silloin on hyvä syy tehdä marjapiirakkaa. Ohje on täältä ja laitoin täytteeseen ranskankermaa (5 % rasvaa), vaniljatuorejuustoa ja appelsiinituorejuustoa (sattui olemaan avattu rasia ja laitoin loput tähän). Kirsikoiden tilalle laitoin pakastevadelmia- ja mustikoita.

Pidän ohuesta piirakkapohjasta ja siksi nykyään aina kaulin taikinan, en painele sitä suoraan piirakkavuokaan. Tästä taikinasta riitti sitten pariin pikkupiiraaseenkin.

Ihanan herkullista ![]()

Itse tykkään tämän tyyppisistä piirakoista. Mehevä täyte ja runsaasti marjoja. Mikä teistä on se oikea, herkullisin ja maukkain marja- tai hedelmäpiirakka? Ohjeitakin voi kirjoittaa, jos jaksaa :D
Pakastinta täytyy vähitellen saada tyhjemmäksi ja tein raikkaan piirakan mustikoista ja punaisista viinimarjoista.

Ohje on tuttu täältä. Käytin tavallisen rahkan sijaan vaniljaista rahkaa.Taikinaa en painellut vuokaan, vaan kaulin sen. Tykkään ohuesta pohjasta ja mehevästä täytteestä.













Viinirypäleet ovat herkkuani (mikä ei olisi : D ). Näin viinirypäletortun ohjeen kirjastosta lainaamastani kirjasta Joka kodin leivontakirja (AJATUS kirjat), joten leipomaan...

Viinirypäletorttu
Murotaikina:
110 g ( 1 3/4 dl) vehnäjauhoja)
75 g voita
20 g (1/4 dl tomusokeria)
1 keltuainen
ripaus suolaa
1/4 vaniljatangon sisus
Pinnalle: 250 g vihreitä viinirypäleitä (siemenetön)
Kuorrutus:
250 g ranskankermaa
1 kananmuna
30 g (1/4 dl sokeria)
1/4 vaniljatangon sisus
Lisäksi:
Torttuvuoka halkaisijaltaan 18 cm
leivinpaperia ja linssejä tai herneitä paistamiseen
1 keltuainen
tomusokeria
sokeroituja viinirypäleitä
1. Mittaa jauhot työtasolle ja tee keon keskelle syvennys. Lisää syvennykseen kuutioitu voi, tomusokeri, keltuainen, suola ja vaniljatangon sisus. Sekoita aineet ensin keskenään ja rouhi ne sitten ryynimäiseksi suurella veitsellä (käytin taikinakaavinta). Tomi nopeasti, ettei taikina lämpene liikaa. Kääri taikina kelmuun ja anna olla jääkaapissa yksi tunti.
2. Kaaviloi taikina jauhotetulla työtasolla ja aseta levy vuoan pohjalle. Painele taikina huolellisesti reunan syvennyksiin ja leikkaa ylimääräiset taikinareunukset. Pistele pohja hyvin.
3. Leikkaa leivinpaperista vuoan kokoinen pala, aseta se vuoan pohjalle ja levitä päälle linssejä/kuivia herneitä. Esipaista torttupohjaa 220 asteessa 10 minuuttia. Ota pohja pois uunista ja voitele se keltuaisella. Paista vielä 5 min.
4. Pese ja valuta viinirypäleet. Levitä rypäeet tasaisesti esipaistetun torttupohjan päälle. Valmista kuorrutus sekoittamalla ranskankerma, muna, sokeri ja vaniljatangon sisus. Levitä kuorrutus tortun pinnalle ja paista 200 asteessa n.35 minuuttia.
5. Ota torttu uunista ja seulo pinnalle tomusokeria. Paahda tortun pintaa grillivastuksen alla, kunnes suuri osa tomusokerista on paahtunut. Koristele sokeroiduilla viinirypäleillä ja tarjoile.
Minulla oli hieman liian suuri vuoka, siksi rypäleet eivät peittyneet ja ulkonäkö ei ole paras mahdollinen. Ranskankerman valitsin sieltä kevyemmästä päästä ja ihan makoisaa tuli niinkin. Torttu oli minusta parhaimmillaan hieman haaleana, melkein vielä lämpöisenä.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista