On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ystäväni soitti ja kyseli, voisinko maalata Arielin marsipaanille? No, tottakai :D Synttärisankari oli valinnut ihanan kuvan ja siitä otin mallia merenneitoon.
Hassua, vaikka kuinka ajattelee tekevänsä jotain erilaista, tulee näistä maalatuista kuvista aina samantyyppisiä. Rouva Veen ja Tarjuskan upeat tomutuskuvat mielessäni testasin tomutusta pieneen Sebastian-rapuun, mutta ei siitä mitään tullut. Niinpä suosiolla tein taas tälläisen vesivärityö-tyylillä tehdyn kuvan ja heitin Sebastianin roskiin. Jotenkin ei vaan nuo vahvat värit onnistu, mutta toisaalta ei tule ainakaan liikaa elintarvikeväriä lastenkakuihin 
Arielin ympärillä on "tyhjää" tilaa, koska kakun koosta ei ollut vielä tarkkaa tietoa. Kuvan voi vielä leikata sopivan kokoiseksi.

Merenneito.

Lähikuvaa.

Tein pienen pienet lisäkoristeet marsipaanista, jotka voi laittaa joko kakun reunoille tai muuten asetella kuvaan, kun kakkukuva on paikallaan.
Sebastian.

Pärsky.

Mukaan lähti suklaisia simpukoita, kotiloita, meritähtiä ja merihevosia. Väreissä on valinnanvaraa, jotta voi valita sopivammat kakkuun. Loput voi laittaa vaikka muuten tarjolle :D

Ystäväni tytär viettää tulevana viikonloppuna synttäreitä. Lupasin jo aikoja sitten tehdä kakkua, kun synttäreitä vietetään, mutta nyt sattuikin samaan aikaa siskojen kanssa reissu Savonlinnaan ja kakku jää tekemättä. Onneksi pelkkä kakkukuvakin kelpasi, ystäväni tekee sitten itse kakun juhliin.
Toiveena oli Mansikka-Marja marsipaanin päälle maalattuna. Koko on 18x30 cm.

Taustan tomutin tomuvärillä, muuten maalasin geelimäisillä elintarvikeväreillä.Kukat ovat sokerimassaa, paitsi ruusut ja lehdet ovat marsipaania.

Perhonen ja mansikka. Uursin kuvan reunat, jotta saisin siihen hieman kohovaikutelmaa. Kuvassa se ei vain niin hyvin tule esille.

Huomenna lähdenkin sitten lomailemaan siskojeni kanssa, mutta maanantaina ollaan jo takaisin arkiaskareissa :D Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
Tämän tein tuttavan pyynnöstä ja sain sähköpostiini kuvan tietystä rekasta. Haasteen otin mielelläni vastaan, vaikka autojen ja muiden koneiden maalaus on minusta tosi vaikeaa. Tyylini on tehdä enemmänkin vesiväritöitä muistuttavia maalauksia ja tässä olisi ehkä saanut olla räväkämmät värit. No, ajattelin lisätä väriä, mutta miehenikin totesi, että parempi jättää maalaus tälläiseksi.

Lähikuvaa. Kuvaan haluttiin koko rekka, joten auton koko pieneni aika paljon. Kopin koko oli enää n.6x4 cm. Toisaalta kakkua syödessä jää rekka pidemmäksi aikaa näkösälle :D














Tämä on se toinen kakkukuva Valtolle. Valton äiti antoi vapaat kädet aiheen valinnassa. Tein ystävällisen kasvissyöjälohikäärmeen Yrtti Yrjänän. Maalaus on tehty marsipaanin päälle. Aurinko on irtonainen ja sen voi laittaa minne haluaa.

Taustaan kokeilin vaahtomuovinpalalla tuputusta.

Kummipoikamme täyttää huomenna vuoden. Onneksi olkoon, Valto! Valton äiti pyysi tekemään Nalle Puh-aiheisen kakkukuvan huomiseksi ja yhden toisen kuvan viikonlopuksi. Aika hauska yhteeensattuma. Olimme jo ostaneet aikaisemmin Valtolle lahjaksi jättiläismäisen kokoisen Möhköfantti-pehmon odottamaan synttäreitä. Tämä kakku tulee olemaan aika pieni, mutta Möhköfantti oli pakko saada mahtumaan : )
Kuva on maalattu marsipaanille. Kukat ja kirjaimet ovat irtonaisia, jotta ne voi laittaa haluttuun paikkaan valmiiseen kakkuun tai jättää vaikka poiskin.

Lähikuvaa.

Ruusut ovat myös marsipaania.

Laitan kakkukuvat omaan kategoriaansa, kun maalauksia on jo aika monta : )
Ystäväni pyysi tekemään tyttärelleen syntymäpäiväkakkua. Juhlien aikaan en ole kotosalla, joten lupasin tehdä pelkän kuvan kakkuun. Loput hoitaa sitten syntymäpäiväsankarin äiti. Toivomuksena oli muumi-aihe.

Kuva hieman valehtelee noissa värisävyissä. Tässä näyttää paljon valjummalta kuin luonnossa.
Kuva ennen väritystä. Illalla kuvattu : )

Valkoisten kukkien keskustojen kuviot sain painamalla marsipaanipalloa hieman siivilää vasten.


Mukaan lähti muutamia ylimääräisiä kukkia, mutta ne jäivät nyt pois kuvasta.
Eräs ystäväni tekee omalle tutulleen kakkua ja pyysi jos voisin tehdä kakkukuvan. Hän on ammatiltaan leipuri, mutta myös kolmen pienen lapsen äiti, joten rauhallinen työaika on aina rajallinen. Mielelläni autan, onhan koristeiden teko se mukavin vaihe. Tietysti olisi kiva nähdä myös lopputulos. Tässä kuitenkin marsipaanimaalaus Nalle Puhista.

Jätin aika paljon avointa tilaa, koska kakun varsinainen tilaaja halusi kakkuun nimen ja iän. Erikseen tein auringon, jossa nimi ja kukan, jossa ikä. Ystäväni saa sitten päättää, laittaako nämä vai pursottaako tekstin suoraan kakkuun.
Aurinko on myös marsipaania joka on sivelty kultakristallipulverilla ja pursotus suklaata. Samoin kukka.

Lähikuvaa. Mehiläisten perään tulee vielä "lentojäljet". Vielä ei uskalla laittaa kostealle marsipaanille.

Näitä maalauksia on nyt tullut tehtyä, kun niitä on toivottu. Yksi erilainen idea on hautumassa, kunhan ehdin sen toteuttaa : )
Olin aikaisemmin tehnyt ystävälleni Hello Kitty-kuvan ja minulle saapui vieno pyyntö tehdä Ressu-kuva syntymäpäiviksi. Minähän tein ihan innoissani, vaikka neidin vuoksi menikin yötöiksi : )
Tälläinen siitä tuli. Maalattu marsipaanin päälle. Koko sama kuin edellisessäkin työssä.

Päivänkakkarat vaahtokarkkia ja marsipaania.Kukkien paikkoja voi vielä vaihdella, kunhan kuva on saatu kakun päälle.

Kaustinen on tehty erikseen marsipaanista.

Ilmapallot samoin.

Ystäväni pyysi tekemään tyttärensä syntymäpäiville Hello Kitty- kakkukuvan. Toiveena oli samanlainen Hello Kitty millaisen olin tehnyt aikaisemmin omalle tyttärelleni. Väritys vain erilainen. Itse kakun tekee ystäväni itse, joten lopullista tulosta ei nyt nähdä. Mukana myös kukkia, joita voi asetella sitten valmiiseen kakkuun : )

Kakun koko 20 x 32 cm. Päällinen marsipaania, samoin kukat. Valkoisissa kukissa helmiäistä spray-pullosta, kuvassa se ei vain paljoa näy.

Lähikuvaa.

Laitan tähän vähän vinkkejä kakkukuvien maalaamiseen. Olen ihan amatööri, joten nämä eivät ole mitään virallisia ohjeita : )
Maalata voi sokerikuorrutetta (sitä kaulittavaa), vaahtokarkkifondanttia tai marsipaania. Kaupan luonnonvalkoista marsipaania voi vaalentaa lisää Wiltonin valkoisella värillä. Sekoita väri huolella marsipaaniin.

Kauli marsipaani levyksi, n.2 mm paksuksi.

Leikkaa esim.pizzapyörällä haluamasi kokoinen kappale.

Anna kuivahtaa ja harjaa ylimääräinen tomusokeri pois.

Tässä vähän eri värejä ja pensseleitä. Pensselit tulee olla sellaisia ettei niistä lähde karvoja eikä niitä pidä käyttää muuhun askarteluun. Ihan kaupan väreilläkin pääsee alkuun. Olen käyttänyt kaupan sokerikuorrutetta nestemäisen värin kanssa (tarvittaessa lisään myös vettä) saadakseni siitä paremmin toimivan.

Värejä voi sekoitella lautasen päällä. Lautanen saattaa värjääntyä pysyvästi, joten ei niitä perintöastioita tähän hommaan : )

Tämän ruusun malli on ihan netistä. Neulalla pistellään paperin läpi merkkejä marsipaaniin.


Jäljet jäävät vähän ikävästi näkyviin maalaamisen jälkeen.

Valmis maalaus

Ääriviivat voi tehdä myös muulla värillä kuin mustalla.

Kuvan voi jäljentää leivinpaperille ja tylpällä kynällä tai muulla sellaisella painaa malli marsipaaniin, kuten Chocomum täällä.


Valmis maalaus.

Tämä vinkki oli jossain blogissa mitä en nyt juuri muista (tekijä jos törmää tänne voi kommentoida). Kuvan voi laittaa marsipaanin alle. Onnistuu ihan hyvin jos marsipaani on kaulittu aika ohueksi ja kuvassa on selvät mustat rajat sekä on riittävän yksinkertainen. Pienet yksityiskohdat ei tahdo erottua.

Tai sitten hahmottelee vapaalla kädellä.

Valmis maalaus.

Maalaan tarvittavan kuvan paria kolmea päivää ennen käyttöä (voi sen käyttää samanakin päivänä, yleensä on vain niin hoppu ennen juhlia) ja säilytän valmiin kuvan pölyltä suojattuna huoneenlämmössä. En tiedä onko se oikea tapa, ainakin jossain on neuvottu laittamaan jääkaappiin. Kakun päälle laitan ohuelti kermavaahtoa ja sujautan marsipaanilevyn siihen päälle. Pursottelen kermat sivulle ja kakku on valmis. Ohut levy kostuu nopeasti leikattavaksi.
Lisää maalausvinkkejä täältä ja täältä
Kaurislapsen blogista täältä sekä Sekasopasta Marielta
Täällä Tianin ihana kakkukuva ja Sitruunamarengin Bratz-kuva
Rippikakkuun koristeharjoitus. Levy vaahtokarkkifondanttia, johon elintarvikevärillä maalattu raamattu ja lehtiä. Kukat myös vaahtokarkkia ja sinisiin kukkiin töpötetty tomuväriä. Risti samaa ainetta ja laitettu vähän kristallipulveria kimallusta antamaan. Mallia on soveltaen otettu onnittelukortista.

Vähän lähikuvaa.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Aatan Aarreaitta (uusi)
Berry friends (uusi)
Elenan Kakkuja (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Enny's yummies (uusi)
Hippo' cooking (uusi)
Homemade by MI (uusi)
Hymyile läpi kyynelten (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakun aika (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)
Leipuritar (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marrunkakut (uusi)
Mintukan kakkuja (uusi)
Monalisa's smile (uusi)
Muu maa mustikka (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Onnelasta (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
PapunKakut (uusi)
Pekoni ja porkkana (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Pöytä kahdeksalle (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Ripaus Korianteria (uusi)
Ronja leipoo (uusi)
SokeriKeiju (uusi)
SokeriPommi (uusi)
Suvin herkkublogi (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)
Tigen keittiössä
Tiikerin kakkuja
Tinuskin kakut (uusi)
Viiriäisenpesä (uusi)
Ruusutarha (uusi)