On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Lapset askartelivat siinä samalla kun itse tein joulukortteja. Myöhemmin keskimmäinen tyttäreni teki vielä lisää todella kauniita kortteja, mutta ne jäivät siinä hässäkässä kuvaamatta.
Pikkuneidin (3 v) kortti.

Keskimmäisen tyttäreni ( 11 v) kortit.

Nalleja ja enkeli.

Hempeää väritystä.

Tyttäreni teki kortteihin kiinnitettävät, koristellut piparit. Piparit sujautettiin sellofaanipussiin. Jokaisessa piparkakussa oli reikä ja nauha, jotta ne saa halutessa kuuseen. Kuvaus jäi aamuun, siksi kovin keltaiset kuvat :(

Poro.

Traktori.

Nalle.

Meillä on ollut jo muutaman päivän syyslomalaisia, nuorimman siskoni kolme tytärtä. Serkuksilla on ollut valtavan hauskaa keskenään ja tietysti porukalla leivottiin. Pipareita on aina kiva tehdä lasten kanssa ja varsinkin se koristelu on mieluisinta puuhaa. Meillä näköjään aloitettiin samalla joulun odotus, ainakin pipareista päätellen 

Koristeet hupenivat kulhosta salamannopeaa vauhtia.

Lasten mielikuvitus on ehtymätön. Sydänpiparista saadaan valas ja hirvipiparista Petteri Punakuono vaaleanpunaisella nenällä. Pääsiäinenkin mahtuu mukaan pupu-koristelulla soikeaan pipariin.

Pipariukkokin on hyvällä tuulella 

Vanhimmalla tyttärelläni oli koulutehtävänä kotitaloudessa tehdä äidille kakku. Eilen leivoimme pohjia yhdessä ja hän teki pienen 2 kananmunan kakun, jonka sisältä löytyy kermavaahtoa, mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita viipaloituna. Koristeluun hän käytti loput kermat, mitä jäi meikäläisen ruusukakun teosta.

Ruusu on hyvin onnistunut ensikertalaiselta, sillä vanhimmainen on tehnyt vähemmän leivontajuttuja kuin keskimmäinen tytär. Vähän neuvoja jakelin, mutta työn teki tyttäreni itse. Taidan jättää kakkuhommat kohta lapsilleni :D

Onnea äideille!
Olin tekemässä eilen muutamaa kakunkoristetta (jotka jäivät tosin vielä kesken), kun myös tyttärenikin halusi muotoilla jotain. Hän etsi Herra Hakkaraisen aakkoset-kirjan ja otti siitä mallia nukkuvaan Hakkaraiseen :D
Koriste on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Tyttäreni ( 11 vuotta) sekoitti väritkin itse massaan, koska en kerinnyt siinä häntä auttamaan. Hyvin sujui ja sotkultakin säästyttiin.

Sarvien paikkaa tyttäreni harmitteli, sillä hän hoksasi ne vasta myöhemmin ja silloin niitä ei saanut enää aivan oikeille paikoilleen. Minusta näyttää ihan hyvältä näinkin :D

Kasvot maalattu elintarvikevärillä ja siveltimellä.

Tyttäreni synttäreitä juhlittiin vielä kerran ja kakkua tarjoiltiin nyt isovanhemmille sekä kummeille. Tällä kertaa koristelu oli täysin tyttäreni (nyt 11v) käsialaa. Ideoimme kakun kyllä yhdessä, toiveena oli saada kakkuun jotenkin hänen mielenkiinnon kohteensa eli taideaineet ja varsinkin maalaaminen sekä kissat.
Netistä etsittiin kiva kissan kuva ja hän jäljensi sen marsipaanin päälle sekä maalasi elintarvikeväreillä. Tämä olikin hänen ensimmäinen näin iso marsipaanimaalaus.
Lähikuvaa maalauksesta.
Tyttäreni teki sokerimassasta paletin ja pensselin sekä tomusokerikuorrutteesta väriläiskät.
Myös pursotukset teki tyttäreni itse. Kakun pohjan paistoin ja täytin minä ihan vain aikapulan takia. Samalla kun minä leivoin, tyttäreni maalasi :D
Nuorimman siskoni lapset (kolme tytärtä) ovat meillä viikon talvilomallaan. Nyt on siis sellainen väliaikainen suurperhe ja hulinaa riittää :D Lapset halusivat leipoa pipareita ja koristella niitä. Upeita pipareita syntyikin ja tässä muutamia niistä. Kuvat on nimetty tekijöiden lempinimillä :D
Tässä Maissi-neidin (7 vuotta) piparit.
Tässä Vankku-neidin (9 vuotta) piparit.

Hauska idea tehdä kruunupiparista mustekala.
Tässä Jamppa-neidin (11 vuotta) piparit.

Veikeät vankikarkuri-hattivatit ja sateenvarjomuotista kehkeytynyt maasta tuleva mato. Kuninkaan kruunu muotistakin on saatu lintu/kala esiin. Lapsilla on mielikuvitusta :D

Tässä oman tyttäreni (10 vuotta) piparit.

Rouva V teki ystävällisesti pelipaitamuotin ystävälleni, jonka poika harrastaa jääkiekkoa. Itse muottia ei tullut kuvattua, kun sitä tarvittiin niin nopeasti käyttöön. Samanlaisella muotilla Rouva V on tehnyt pelipaitoja täällä. Ihana ylimääräinen yllätys löytyi paketista myös minulle, Hello Kitty-muotti.
Tässä lasten tekemät Hello Kittyt. Suuret kiitokset, ROUVA V, lapset olivat ihastuksissaan, kun saivat itse tehdä omat piparinsa.


















Tyttäreni (10 v.) teki näin söpön vauvakoristeen, kun innostui marsipaanin muotoilusta. Hauska tuo nallen tutti : )

Lähikuvaa.

Keskimmäinen tyttäreni ja hänen 6-vuotias serkkutyttö innostuivat tekemään marsipaanikoristeita. Tämähän käy ihan muovailuvahailusta ja mikä parasta, omat työt voi laittaa kakkuun ja syödäkin halutessaan : )
Serkkutytön koristeet.

Tyttäreni koristeet.

Tyttäret ovat jaksaneet koulun ohella myös touhuta kotonakin. Vanhin tytär teki ihan itse lettuja, vaikka kuviin asti ne eivät kerinneet. Letttukasa hävisi samantein, nam nam.
Nämä ovat tehty itsekuivuvasta massasta ja maalattu askarteluväreillä. Istuva tyttö on vanhimman tyttären tekemä (12 v). Kasvot hän jätti näin tyylitellyiksi. Keijukainen on keskimmäisen tyttären tekemä (9 v) ja ajatuksena on liimata se sopivaan tauluun kiinni seinälle. Silmät näyttävät kuvassa jotenkin oudoilta, mutta luonnossa ovat ihan hyvät. Pieni "piparienkeli" on nuorimmaisen maalaama. Ensimmäinen askartelutyö : ) Maalia taisi olla tytössä enemmän kuin itse työssä : D

Nämä pullat ovat keskimmäisen tyttären leipomia. Hän teki ne itse alusta loppuun asti. Ainoastaan neuvoja annoin mitoista ja sen sellaisesta. Hyviä olivat. Minusta on tosi kiva, kun tytöt ovat kiinnostuneita leipomisesta.

Lapset leipoivat itse pipareita (pienellä avustuksella) ja tässä muutamia jo koristeltujakin.
12-vuotiaan tyttären piparit.


Tässä keskimmäisen tyttären piparit.

Lähikuvaa.

Kuopus sai vielä tyytyä maistelemaan taikinaa, ensi vuonna jo varmasti innolla mukana : )
Tänään pidin lapsille leipomispäivää ja kaikki lapset (paitsi meidän oma pienin pikkuneiti) saivat tehdä ja koristella oman pikkukakun. Ensin autoin tekemään kääretorttulevyn, josta leikkasimme kupin avulla pyöreitä paloja. Lapset täyttivät omilla lempihilloillaan ja kermavaahdolla kakun. Koristelussa tyyli oli vapaa : ) Runsasta koristeiden käyttö ainakin oli : )
Tässä pikkuneiti M:n (6 vuotta) taidonnäyte. Kakun nimi:Tryffelikakku.

Tässä pikkuneiti V:n (8 vuotta) taidonnäyte. Kakun nimi: Kukkakinos.

Tässä pikkuneiti J:n (9 vuotta) taidonnäyte. Kakun nimi: KukkaSirkuskakku.

Tässä pikkuneiti E:n (9-vuotias) taidonnäyte. Kakun nimi: Aamukukka.

Tässä pikkuneiti S:n ( 12 vuotta) taidonnäyte. Kakun nimi: Moderni kakku.

Lapsilla oli hauskaa ja kakut myös heille maistuivat.
Lapset innostuivat myös taiteilemaan.
Tässä keskimmäisen tyttären työt. Liskovauva, lehmä ja ruusu. Aivan itse tehtyjä.

Tässä vanhimman tyttären mittarimato, pikku mato ja ruusu. Somia ovat : )

Tässä keskimmäisen tyttären ( 9 vuotta ) taidonnäyte.

Tässä se on kulhossa kuivumassa. Tytär näki netissä kaikkia ihania vauvakoristeita ja sai kipinän tehdä itsekin.
Lapset ovat myös innostuneet leipomisesta. Tässä neiti 9 vuotta on itse tehnyt Papalle synttärikakun. Koristeet marsipaanista ja vaahtokarkista. Kukissa vähän autoin, muuten neidin omaa tuotosta. Neiti leipoi itse ja täytti kakun ohjeiden mukaan. Välissä mansikka-vaniljahilloa ja mansikkamoussea. Koripursotuksen teki neiti. Aika hienosti, vai mitä?




Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)