Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

29.01.2010 - 20:49

Suomen vuodenajat ovat mahtava juttu. Mistä sitä muutoin saisi niin hyviä keskusteluiden aloituksia kuin säästä Talven pakkasia on piisannut ja lunta on kerrankin kunnolla lumileikkejä varten.

Tässä samalla kaipailen linkityksiä. Uusia ja vanhoja bloggailijoita lisäilen mielelläni linkkilistalleni :D Jos haluat blogisi listalle tai on tullut jotain muutoksia jo aikaisempiin linkityksiin, laittele viestiä kommenteihin

 

Vielä on aikaa nauttia talven riemuista ja kyllä se kevätkin sieltä pian koittaa :D

 

26.01.2010 - 17:55

Ystäväni tilasi vauvakoristeen pienen pojan ristiäisiin, joihin hän on/oli menossa. Mukaan toivottiin sähkökitaraa ja sain kuvankin sähköpostiini. Suunnittelin kitaraa jotenkin pystyyn tai nojalleen. En onneksi ollut vielä aloittanut tekemistä, kun juttelin ystäväni kanssa ja hän kertoi mahdollisesti lähettävänsä koristeen, jollei sattuneista syistä pääsekään itse paikalle. Varmuuden vuoksi muutin koristeen paremmin pakettiin sopivaksi. Oivan asettelumallin löysin Merjan Marsipaanipuodista, täältä. Merjalta löytyy paljon muitakin ihanan ihastuttavia vauvakoristeita ja vauvat ovat selvästi omia persoonallisuuksia. Siihen kun joskus pääsisi edes lähelle, mutta nyt tästä tuli tälläinen

Koriste on sokerimassaa ja alustan pituus on noin 14 cm ja leveimmästä kohtaa noin 7,5 cm leveä.

Lähikuvaa.

Minusta vauva on luonnossa oikeasti jotenkin kivemman näköinen. En saanut mistään kulmasta hyvää kuvaa aikaiseksi, vaikka kuvia tuli kyllä räpättyä paljon  :(

 

24.01.2010 - 18:30

Tässä ohjeet ruiskaunokkeihin :D

Koristeisiin käytän yleensä valkoista Städterin sokerimassaa, jonka värjään elintarvikeväreillä. Muita tarvikkeita ovat muotit ja muotoiluvälineet. Kuvasta puuttuvat elintarvikeliima ja tomuvärit.

Ruiskaunokki piparkakkumuotilla

Tässä on käytetty piparkakkumuottia (löytyy esim. tästä sarjasta). Oman muottini olen ostanut joskus kauan sitten erikseen eli saattaa löytyä yksittäiskappaleenakin.

Kauli värjätty sokerimassa levyksi ja ota muotilla pala.

Leikkaa terälehdet enemmän toisistaan eroon ja viilto lähemmäksi keskustaa.

Terälehtien sahalaitakuviota voi myös syventää, jos haluaa selkeämmän kuvion kukan reunoille. Ilman syventämistä reunoista tulee pyöreämmät ja kuviosta loivempi.

Muotoilutikulla tai grillitikun pätkällä muotoillaan ja ohennetaan terälehteä viuhkamaiseen muotoon. Tässä huomaa hyvin, että sokerimassa kuivuu todella nopeasti (kuvaus vie aikansa :D ). Pinta muuttuu karkeaksi ja lohkeilevaksi. Sekoittamalla sokerimassan sekaan hieman marsipaania voi työskentelyaikaa pidentää. Massa täytyy muutoinkin pehmittää hyvin käsissä ennen kaulimista, jotta pinta olisi tasainen.

Taivuta jokaisen terälehden reunat sisäänpäin.

Nosta foliolla vuorattuun munakuppiin tai muuhun vastaavaan kuivumaan. Terälehtiä kannattaa asetella siirron jälkeen uudestaan.

Tomuvärillä saa kivasti sävytystä kukkaan. Sisäosia sävytettäessä se kannattaa tehdä tässä vaiheessa eikä vasta kukan kuivuttua. Vaikka väritys jää osittain tulevien terälehtien alle, antaa se kuitenkin syvyyttä kukkaan. Terälehden reunat voi tomuttaa vasta kukan kuivuttua kokonaan.

Muotilla otetaan uusi pala ja leikataan siitä yksi terälehti irti. Muotoillaan.

Tomuväritystä.

Taivutetaan.

Terälehteä lyhennetään sopivaksi ja elintarvikeliimalla liimataan terälehti kerrallaan keskustaan kiinni.

Keskustasta varovasti pienellä pallotyökalulla painamalla saadaan terälehdet varmasti kiinni. Keskustaan sopii yleensä kolme lehteä.

Heteet tehdään violetiksi värjätystä massasta. Massa kaulitaan kapeaksi nauhaksi ja marsipaaniveitsellä hapsutetaan.

Hapsutus kieritetään rullalle.

Leikataan häntä lyhyeksi ja painetaan kiinni keskelle kukkaa.

Ruiskaunokki neilikkamuotilla

Neilikkamuoteista käytin isointa ja keskikokoa. Isolla muotilla otetaan ensimmäinen pala.

Pallotyökalulla varovasti venytetään ja ohennetaan ulospäin jokaista uloketta.

Leikataan syvemmäksi ja avarammaksi joka toisen ulokkeen kohdalta. Näin saadaan 5 terälehteä.

Ohennetaan ja muotoillaan.

Kukka siirretään foliokuppiin ja jokaisen terälehden reunat taivutetaan.

Keskikokoisella muotilla otetaan toinen pala ja käsitellään samoin kuin ensimmäinen. Liimataan elintarvikeliimalla kiinni ensimmäisen palan päälle niin, että terälehdet ovat kohdikkain.

Asetellaan terälehdet mieleisiksi ja tehdään heteet keskelle samoin kuin ensimmäisessä mallissakin. Foliopaloilla terälehtiä voi erotella toisistaan, jos haluaa ilmavamman kukan.

Ruiskaunokki sydänpiparimuotilla

Pienellä sydänpiparimuotilla saa ihan kivasti ruiskaunokkeja tehtyä. Tämän muotin pituus on 2,5 cm ja leveys leveimmästä kohdasta  2,8 cm. Massa kaulitaan siten, että se jää paksummaksi toisesta puolesta. Muotilla otetaan pala kärki paksumpaan puoleen päin.

Tässä näkyy paksuusero.

Sydän leikataan keskeltä kahteen osaan.

Leikataan sahanlaitakuvio, 5 sakaraa.

Muotoillaan. Ohennuksessa täytyy olla tarkkana, ettei terälehti ohene kapeasta kärjestään. Sakarat voivat olla hyvinkin ohuet ja se antaa kukalle riittävän hennon ja herkän ilmeen.

Tomutetaan tomuvärillä (jos halutaan) ja taivutetaan.

Samalaisia terälehtiä tehdään viisi kappaletta ja kiinnitetään elintarvikeliimalla toisiinsa kiinni.

Painetaan keskeltä (ei liian syvään), jotta kukka pysyy varmasti kasassa kuivuttuaan.

Keskustaan mahtuu hyvin kolme terälehteä. Näitä täytyy hieman lyhentää.

Keskelle heteet ja kukka on valmis.

Valmiit kukat helmiäisspraylla suihkittuna. Harmi, ettei kimallus erotu kuvissa :D

Vasemmalla ruiskaunokkipiparimuotilla, keskellä neilikkamuotilla ja oikealla sydänpiparimuotilla tehty ruiskaunokki.

 

 

20.01.2010 - 15:19

Pojalle oli toiveena Tatu ja Patu-koriste. Katselin netistä kuvia ja Ullalla oli hieno malli, täällä. Sitä käytin esimerkkinä, mutta pienillä muutoksilla höystettynä. Koska Tatulla ja Patulla on niin onnettomat jalat, on hahmot pakko laittaa joko istumaan tai makaamaan. Ehkä runsaasti tukemalla voisi tehdä seisovat hahmot. Ensin ajattelin vaihtaa Tatun ja Patun talvimaisemaan pipot päässä, mutta tällä kesäisellä tyylillä tehtynä sopii paremmin Pipsa Possun kanssa yhteen :D

Alustan koko on halkaisijaltaan noin 12 cm ja koriste on kokonaan sokerimassaa.

Lähikuvaa.

Lähikuvaa.

 

20.01.2010 - 15:08

Ystäväni tilasi kaksi koristetta, tytölle ja pojalle, syntymäpäiväkakkuja varten. Koristeet matkaavat sen verran kauas, että tein mahdollisimman hyvin kuljetusta kestävät mallit. Pojalle toivottiin Tatu ja Patu-koristetta, mutta tytölle sain päättää itse. Pienelle tytölle valitsin Pipsa Possun ja tein koristeen marsipaanista

Pohjan koko on noin 12 cm halkaisijaltaan.

Mukaan lähti myös pikkukukkia, jotka sopivat kumpaankin koristeeseen. Ei ollut vielä varmaa, tuleeko yksi kakku vai kaksi kakkua, joten varmuuden vuoksi sovitin koristeet yhteensopiviksi.

 

 

18.01.2010 - 13:22

Törmäsin kaupassa Valion kausimaku rahkaan, valkosuklaa-limeen. En ainakaan ennen ole sellaista nähnyt ja pari purkkia otin kokeeksi. Nyt pitäisi kehitellä jotain leivottavaa näistä ja maistella, onko makoisa tuote. Onko kukaan testannut?

Esim. hyydykekakkuihin on helppo lisätä lime ja valkosuklaa muutenkin, mutta aina sitä on kaikki uudet jutut kokeiltava!

Lisäys:Jostain syystä myös näin mainio tietopankki on jäänyt huomaamatta

Raholan syötäviä sanoja

eli lisäsin linkin uuteen laatikkoon, tietoa ja asiaa, johon laittelen elintarvikkeita koskevia asiasivustoja.

 

 

16.01.2010 - 12:37

Kehittelin sokerimassasta ruiskaunokkia. Pari kertaa sitä onkin ehdotettu tehtäväksi ja nyt talvella yritän noita aikaisempia ehdotuksia testailla :D

Ruiskaunokki on oikein sopiva koristeeksi aitona, oikeana kukkana. Tähän aikaan vuodesta ei tuoreita ruiskaunokkeja valitettavasti saa, mutta kuivattuja terälehtiä voi ripotella koristeeksi. Ne ovat luonnon omia koristeita, ilman lisäaineita.

Tässä kuitenkin sokerimassasta tehdyt ruiskaunokit.

Nämä tein ruiskaunokki-piparimuotilla.

Nämä tein neilikkamuoteilla.

Nämä ovat tehty pientä sydänmuottia apuna käyttäen, mutta aika paljon ylimääräistä näpertämistä näissä oli :D

Lähikuvaa.

Mitkä ovat teistä lähinnä oikeaa ruiskaunokkia? Värityksellä saa paljon aikaan oikeaan suuntaan. Näissä ei tuo väritys ihan täysin onnistunut, sillä minulla ei ollut oikeansävyistä sinistä. Tuo sininen meni jotenkin harmaaksi, vaikka koitin sitä sävytellä.

Jos tarkemmat ohjeet kiinnostavat, voin sellaiset tehdä haluamistanne kukista

 

13.01.2010 - 15:30

Aloittelin kukkien tekemistä ja näin aluksi tein tuttuja, jo testattuja sokerimassakukkia.  Jotenkin takkuisesti sujui, mutta muutaman sain sentään aikaan. Eiköhän se tästä, kun pääsee vauhtiin

Ensin muutama ruusu ja pikkukukkia. Asettelu ei ole mitenkään tarkoitettu juuri näin ja yksittäiset kukat saattavat päätyä ihan eri kukkien kaveriksi :D

Neilikoita ja pikkukukkia.

Lähikuvaa neilikoista.

P.S. Laitoin uuden laatikon, Herkkuja maailmalta, joihin laittelen löytämiäni kivoja ulkomaisia kakku/herkku/vinkki-linkkejä. Hyviä ehdotuksia otan mielelläni vastaan!

 

09.01.2010 - 20:15

Pikeeristä pursottelin muutamia kukkia varastoon. Muutenkin kukkakoristeet ovat huvenneet niin loppuun, että nyt täytyy vähäksi aikaa keskittyä ihan pelkkien kukkien tekemiseen :D Sokerikoristeet kun säilyvät hyvin ja tarve saattaa yllättää niin nopeasti, ettei ehdi varta vasten alkaa niitä väsäilemään.

Pursottamiseen käytin suoraa ruusutyllaa (Städter 104-inox 231047) ja kukkanaulaa. Kukat voi pursottaa leivinpaperille ilman kukkanaulaakin, mutta se helpottaa huomattavasti tekemistä.

Pursotin terälehtiä leivinpaperin palasen päälle, jonka olin  ensin kiinnittänyt kukkanaulaan pisaralla pikeeriä.

Tyllaa vedin hieman keskustaan päin lopettaessani pursotusta. Pikeerin täytyy olla tarpeeksi jämäkkää, ettei terälehdet leviä liikaa. Jos pursotuksen jälkeen terälehdet eivät ole tarpeeksi tasaisia, niitä voi siloitella veteen kastetulla ja paperiin hieman kuivatulla pensselillä samaan tapaan kuin brush embroidery-tekniikassa.

Keskustaan tein pieniä pallosia keltaisesta pikeeristä. Valmiin kukan siirsin kuivumaan ja laitoin toisen leivinpaperin palan seuraavaa kukkaa varten kiinni kukkanaulaan.

Kukkien annoin kuivua yön yli. Ohuet pikeerikoristeet ovat herkkiä rikkoutumaan ja sulavat kostealla pinnalla (esim. kerma) melko nopeasti, mutta niitä saa tehtyä nopeasti paljon. Ihan kivoja vaikka muffinssien päällä :D

 

08.01.2010 - 14:56

Postilaatikosta putkahti iloinen yllätys Nami-hiireltä. Hänellä oli arvonta, täällä, johon osallistuin ja ystävällisesti Nami-hiiri laittoi lohduspalkintoja matkaan kaikille osallistujille. Paketista paljastui kauniit muffinssikoristereunat (2 kpl)  ja läpinäkyvät muovilaatikot muffinsseille. Aivan ihania. Koristellun, yksittäispakatun muffinssin voisi antaa vaikka ystävänpäivänä hyvälle ystävälle. Lisäksi mukana oli kortti ja pienet suklaat, tytöt kiittävät :D

Kiitos, Nami-hiiri, mukavasta yllätyksestä!

 

07.01.2010 - 15:03

Ei, ei tämä ei ole SE pitsikakku, joka esimerkiksi löytyy Pieni Kakkupuoti-blogista täältä. Ainoastaan kakun pinta on pitsinen tai ainakin yrittää esittää sellaista :D Vinkkiä tekemiseen löytyy täältä.

Kakun täytin tällä tyylillä, mutta käytin vaaleaa kääretorttupohjaa ja täytteeksi tein cappuccino-hyydykejauheesta ja Flora vispistä moussen. Sekaan heitin vähän wiener-crushia ja hivenen sokeria mausteeksi. Myös kakun pintaan ja reunapursotukseen levitin cappuccinomoussea, mutta siihen lisäsin sitten kaakaotomusokeria, joka antoi hippusen lisäväriä. Kakun pintaan olisi voinut laittaa tummemmankin vaahdon, jotta reikäkuviot olisivat tulleet vieläkin paremmin esiin.

Pitsitys lähempää.

Pursotuksia :D

Lisäys:

Tämän parempaa kuvaa ei ollut pursotuksesta, mutta reuna on tehty tähtityllalla (9 mm) ja vaakatasoon laineikkaasti.

 

 

04.01.2010 - 13:52

Kummityttöni käväisi ennen joulua Amerikassa, Port St.Luciessa. Hänellä riitti puuhaa golfin parissa ja tutustuessa paikalliseen elämään, mutta onnekseni hän ehti bongata Wal-Mart hypermarketista hauskoja tuliaisia kummitädilleen.

Kiitos hurjan paljon ja varsinkin noista mitoista olen superiloinen

Paketista löytyi:

- Wiltonin treat bags pipariukkokuviolla

- minivaahtokarkkeja (makuna appelsiini, mansikka, sitruuna ja lime) (nyt voisi tehdä Rocky Road-herkkuja, nam)

- piparmintunmakuisia koristerakeita

- pussi Nestlen butterscotch morsels eli toffeepisaroita leivontaan (hauska uusi juttu minulle)

- cup-mitat (jipii!)


Kiitoksia tuliaisista! Onneksi pääsit sujuvasti Suomeen ja ehdit vielä kotiin joulua viettämään perheen parissa. Onnea tulevalle vuodelle ja menestystä!

 

03.01.2010 - 19:03

Nämä olikin sitten siskon tekemiä, nam! Alkuperäinen ohje on täältä.

Katkarapuleipä skagen

200 g kuorittuja katkaravunpyrstöjä

3 rkl majoneesia

1 rkl sitruunamehua

2 rkl hienonnettua ruohosipulia tai tilliä

muutama tippa tabascoa

suolaa

mustapippuria

4 tl mätiä (esim.siian)

4 viipaletta paahtoleipää

1 rkl voita

 

1. Sulata ja valuta katkaravut huolellisesti. Hienonna ne karkeasti veitsellä ja sekoita majoneesiin joukkoon. Lisää mukaan sitruunamehu, yrtit ja tabasco. mausta suolalla ja pippurilla.

2. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja jaa ne neljään osaan. Paahda pannulla voissa kullanruskeiksi. Lusikoi katkarapumassa jokaiselle leivälle. Koristele leivät mädillä (näistä jäi pois) ja tillillä.

 

03.01.2010 - 18:47

Kotona jälleen :D Siskollani oli kiva käydä ja tulihan sielläkin vähän herkuteltua. Siskon kanssa tehtiin pieniä suolapaloja tai siis sisko teki sörsselit ja minä vain täyttelin voileipiä. Hyviä olivat!

Lohisandwich

100 g kylmäsavulohta viipaleina (tässä käytettiin lämminsavulohta ja toimi sekin ihan hyvin)

noin puolikas tuorekurkkua ( tässä oli melkein kokonainen pieni kurkku)

200 g maustamatonta tai ruohosipulituorejuustoa

1 rkl sitruunamehua

1 rkl hienonnettua ruohosipulia

2 tl piparjuuritahnaa

ripaus suolaa tarvittaessa (kalan suolaisuudesta riippuen)

mustapippuria

isoja paahtoleivän viipaleita

 

1. Kuori kurkku ja poista siemenet. Pilko pieneksi silpuksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon piparjuuritahna, ruohosipuli ja sitruunanmehu. Mausta seos.

2. Voitele paahtoleivän viipale paksulti kalatahnalla ja paina toinen viipale päälle kämmenellä painaen. Leikkaa reunat ja tee viipaleista kolmionmuotoisia leikkaamalla leipä vinottain.

Hetken kylmässä kelmun alla tekeydyttyään aivan ihania suolapaloja.

Ohje on alunperin täältä, nyt pienillä muutoksilla :D

 

 

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta (uusi)

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

BakeVille

Berry friends (uusi)

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Enny's yummies (uusi)

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking (uusi)

Homemade by MI (uusi)

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten (uusi)

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika (uusi)

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

Leipuritar (uusi)

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marrunkakut (uusi)

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja (uusi)

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile (uusi)

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka (uusi)

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Onnelasta (uusi)

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut (uusi)

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Pekoni ja porkkana (uusi)

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Purppara helmiä-leivonnaisia (uusi)

Pähkinärinne

Pöytä kahdeksalle (uusi)

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Ripaus Korianteria (uusi)

Ronja leipoo (uusi)

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

Rännärin reunan räpeltäjä (uusi)

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

SokeriKeiju (uusi)

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

SokeriPommi (uusi)

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suvin herkkublogi (uusi)

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut (uusi)

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä (uusi)

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Tietoa ja asiaa
Kylässä