On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ostin silikonisen madeleine-vuoan lähinnä ajatellen tehdä suklaaherkkuja. Kotilieden leivontakirjassa on madeleine-kakkujen ohje, joten pitihän sitäkin kokeilla. Tämä on enemmänkin kakku kuin pikkuleipä vaikka pikkuleipä-otsikon alla olikin. Netistä näin melkein samanlaisen ohjeen, mutta murotaikina versiona. Tietääkö joku, kumpi on oikea alkuperäinen madeleine? Kakku vai murokeksi? Vai onko niitä kahdenlaisia riippuen vuoan koosta? Silikonivuoan mukana tuli esite muista Lekuen-vuoista ja siinä oli myös isompia madeleine-vuokia, sellaista muffinssikokoa melkein. Hyviä ovat, mutta helpommalla pääsee kun tekee ihan tavallisen sitruunakakun : )

Madeleine-kakut
4 kananmunaa
135 g sokeria
135 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
kokonaisen sitruunan tai appelsiinin kuori
125 g sulatettua voita
tomusokeria
1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi vaahtoon kolmessa erässä varovaisesti käännellen. Lisää lopuksi raastettu sitruunan tai appelsiinin kuori voin kanssa.
3. Voitele madeleine-vuoat huolella ja täytä ne 2/3 taikinalla. Laita vuoat jääkaappiin tai pakastimeen 20-30 minuutiksi. Tällöin leivonnaiset kohoavat paistettaessa keskeltä ja jäävät reunoistaan matalammiksi ja leivonnaiseen muodostuu madeleine-kakuille ominainen nuppimainen kohouma.
4. Kuumenna uuni 220-250 asteiseksi. Paista kakkuja ensin noin 5 minuuttia kuumassa uunissa ja laske sen jälkeen lämpötila 200 asteeseen, kunnes kakut ovat kauniin kullankeltaisia ja kohonneita.
5. Irrota kakut jäähtymään. Sirottele jäähtyneiden kakkujen päälle tomusokeria.

Lisäys:
Tässä on madeleine-silikonimuottini : )

Nämä ovat tehty perusohjeella sämpyläpussin kyljestä. Ei siis mitään uutta ihmeellistä. Laitan nyt kuitenkin kuvan myös ihan perusleipomuksistakin : )

Netistä jälleen bongasin sämpyläkoristeluraudan. Se oli minusta hauska idea. Kotona minulla on Ikeasta ostettu parin-kolmen euron omenanlohkoja (on muutes tosi hyvä siihen). Se näyttää melkein samalta ja hyvin toimii sämpylöihinkin. Varsinkin lapset pitävät aina erilaisista muodoista ja usein ovatkin mukana tekemässä omia sämpylöitään.

Eräs ystäväni tekee omalle tutulleen kakkua ja pyysi jos voisin tehdä kakkukuvan. Hän on ammatiltaan leipuri, mutta myös kolmen pienen lapsen äiti, joten rauhallinen työaika on aina rajallinen. Mielelläni autan, onhan koristeiden teko se mukavin vaihe. Tietysti olisi kiva nähdä myös lopputulos. Tässä kuitenkin marsipaanimaalaus Nalle Puhista.

Jätin aika paljon avointa tilaa, koska kakun varsinainen tilaaja halusi kakkuun nimen ja iän. Erikseen tein auringon, jossa nimi ja kukan, jossa ikä. Ystäväni saa sitten päättää, laittaako nämä vai pursottaako tekstin suoraan kakkuun.
Aurinko on myös marsipaania joka on sivelty kultakristallipulverilla ja pursotus suklaata. Samoin kukka.

Lähikuvaa. Mehiläisten perään tulee vielä "lentojäljet". Vielä ei uskalla laittaa kostealle marsipaanille.

Näitä maalauksia on nyt tullut tehtyä, kun niitä on toivottu. Yksi erilainen idea on hautumassa, kunhan ehdin sen toteuttaa : )
Syksy alkaa mukavasti rapujuhlien merkeissä. Kaikki siskot kokoonnuimme Mapelle viettämään iltaa hyvien herkkujen äärelle.

Tästä on hyvä aloittaa.


Rapujen lisäksi tarjolla oli salaattia ja sieni-kesäkurpitsa pikkupiiraita.

Tomaattikeittoa meiramilla ja sherryllä maustettuna. Aivan mahtavan makuista!

Koska ruoka oli melko kevyttä, voi jälkiruoka olla hieman tujumpaa. Syntisen suklainen suklaabrownies vaniljajäätelön ja marinoitujen mansikoiden sekä punaviinimarjojen kera. Tästä tulee kyllä ohje jossain vaiheessa : )

Kiitos Mape! Oli ihanat juhlat, ruoka maistuvaa ja seura erinomaista : )
Lähden viettämään viikonloppua Mape-siskolle eli nyt ei ehditä tietokoneen ääreen. Tiedossa on hauskat kekkerit eli syksyiset rapujuhlat. Niistä sitten ensi viikolla enemmän. Viettäkää kaikki oikein ihanaa ja iloista viikonloppua : )

Yöelämää
Juuri ennen maatapanoa
tekee jatkoaikaa mieli anoa.
Vaan kun koittaa aamu haalea,
on joka pojan nenä vaalea.
(Helme Heine: Mansikkamäki)
Heh, toivottavasti ei nyt sentään ihan näin.....
Tässä on vihdoin viimein ohje siitä omenapiirakasta, jonka tein neidin synttäreille.

Omenapiirakka:
pohja:
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
n. 1dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 prk omena-kanelirahkaa
1/2 prk vaniljatuorejuustoa
1 muna
3/4 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
1 tl vanilliinisokeria
2-4 omenaa
n. 1tl kanelia
1. Vaahdota rasva ja sokeri.
2. Lisää muna joukkoon vatkaten
3. Sekoita jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe keskenään. Sekoita taikinaan.
4. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa ensin n 5-10 min 175-200 asteessa.
5. Kuori ja viipaloi omenat. Sekoita rahkaan muna, sokerit, sitruunanmehu ja tuorejuusto.
6. Levitä seos piirakkapohjalle ja lado omenat pinnalle. Ripottele pinnalle kanelia (ja sokeria, jos omenat ovat happamia) ja jatka paistamista n. 20 min, kunnes piirakka on kypsä.
Tämän omenapiirakan ohje on peräisin kotitaloustunnilta peruskoulusta. Helppo ja nopea, vaikka yllätysvieraille tarjottavaksi.

Omenapiirakka:
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua margariinia (en yleensä laita näinkään paljon, puoletkin riittää)
omenoita, kanelia tai marjoja.
1. Vaahdota kananmunat ja sokeri.
2. Lisää taikinaan vehnäjauhot ja leivinjauhe toisiinsa sekoitettuna.
3. Lisää hieman jäähtynyt sula margariini.
3. Voitele piirakkavuoka ja halutessasi jauhota korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja lado omenanviipaleet pinnalle. Ripottele kanelia ja sokeria päälle. Paista 200 asteessa n. 30 min. Jos käytät pakastemarjoja, sulata ja valuta marjat ensin.
Joku ryökäle oli syönyt kaikki vaniljajätskit pakkasesta, mutta hyvää oli näinkin.

Lapset innostuivat myös taiteilemaan.
Tässä keskimmäisen tyttären työt. Liskovauva, lehmä ja ruusu. Aivan itse tehtyjä.

Tässä vanhimman tyttären mittarimato, pikku mato ja ruusu. Somia ovat : )

Esitän kysymyksen lukijoille! Tarkoituksenani olisi ehkä tehdä kolme uutta kategoriaa: täytekakkujen pohjat ja täytteet, täytekakkujen päälliset ja kolmantena koristemassat. Onko parempi, että ohjeet ovat jokaisen täytekakun kohdalla vai että ne ovat omissa ryhmissään. Tähän mennessä en ole ohjeita täytekakkujen kohdalle kovinkaan paljon laittanut. Välillä kun itse bongaan jostain blogista jonkin kivan ohjeen enkä heti sitä laita muistiin missä se oli, on vaikea etsiä sitä uudestaan. Siis, onko parempi omat kategoriat ohjeille vai alanko laittamaan kakkuihin tarkemmat ohjeet?
Näin netissä ihanan täytevuoan, mutta en raaskinut sitä tilata. Siis miettimään miten toisin sen voisi toteuttaa.

Tein kakkua illalla, joten kuvat ovat mitä ovat. Ensin paistoin kaksi kääretorttupohjaa, suklaisia sellaisia. Leikkasin kaksi tavallisen irtopohjavuoan kokoista kappaletta, 4 pienempää pyöreää (muovimukin avulla) ja pari reunakappaletta.

Yksi iso pyöreä vuoan pohjalle.

Reunoille pitkät kaistaleet ja keskelle pienet pyöreät. Kastelin paloja mehulla. Ystävä neuvoi käyttämään lasten nokkamukia/pulloa (missä ei ole tippasuojaa ns.taikamuki). Oli todella näppärä : )

Pohjalle laitoin mansikkahilloa (omaa tuotantoa) ja sisustan täytin mansikka/marianne crush moussella.

Toiseen puoleen sivelin myös mansikkahilloa ja laitoin päälle kanneksi. Kastelin mehulla ja laitoin leivinpaperin päälle. Painoksi laitoin sopivan kokoisen kirjan ja jääkaappiin yön yli.

Aamulla tein päälle Alku suklaatoffeesta ja kermasta päällisen, kermaa reunoille (vähän kaakaota sekaan) ja marsipaaniruusu. Kiekurat valkosuklaata. Kiekuroiden loppuhäntiä pitää treenata lisää : )

Sisältä kakku näyttää tältä. Reunakaistaleet voisivat olla hieman paksummat, mutta ihan hyvä näinkin.

Pala kakkua, olkaa hyvä : )

Lisäys 23.08 :
Mansikkamousse:
1 prk MansikkaPureeta (löytyy pakastealtaasta tai laita soseutettua mansikkaa)
1 prk vaniljatuorejuustoa
1 prk FloraVispiä
n.1 dl Marianne Crushia (pari pientä kourallista)
(mansikkahilloa)
3 liivatelehteä
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan (5 min). Vaahdota Floravispi vaahdoksi. Sekoita mansikkapuree, tuorejuusto ja mariannemurska keskenään. Yhdistä kermavaahto ja mansikkainen massa varovasti sekoittaen, maista miltä maistuu. Lisäsin vähän mansikkahilloa (tai voi laittaa sokeria) sekaan. Marianne alkaa maistua vahvemmin myöhemmin kakussa. Kuumenna tilkka vettä tai mansikkamehua kattilassa (n.0,5 dl) kiehuvaksi, ota kattila pois liedeltä, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää kuumaan nesteeseen. Anna hetken jäähtyä ja lisää liivate täyteseokseen norona koko ajan sekoittaen.
Hellapoliisin blogista löytyy hopeatoffeepäällisen ohje, jota tässä vähän mukailin.
Suklaatoffeepäällinen:
n.200-250 g Alku suklaatoffeekarkkeja
1 prk (2 dl) kuohukermaa
Kuumenna varovasti kerma ja toffeet kattilassa siten, että karkit sulavat ja toffeemassa muuttuu paksummaksi. Älä kuitenkaan keitä. Itse annoin massan vähän jäähtyä ja lusikalla sekoittelin kaiken aikaa. Kun massa tuntui sopivalta, kaadoin sen hiljalleen kakun päälle aloittaen keskeltä kiertäen kakunpintaa ympäri. Hyvin onnistui, eikä valunut yli.
Kokeilin tehdä lisää hajonneen tilalle uusia sokerimassakukkia. Foliosta tein kuivatusalustan, muotoilin terälehdet ja tällä kertaa laitoin terälehdet samantien kiinni. Yhtä kukkaa piti myöhemmin vielä kiinnittää lisää, muut tarttuivat hyvin.

Lähikuvia.


Ovat kyllä aika herkkiä hajoamaan. Näitä täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä.


Tyttäreni puserossa on hauska kissan kuva. Siirsin idean marsipaanityöhön. Tätä tein ruuanlaiton lomassa, joten jätin tassut suosiolla tekemättä ja vähän yksinkertaistin muutenkin.

Tässä ruusuja lisää. Näihin laitoin eriväristä marsipaania epätasaisesti ja taas tulee vähän toisennäköisiä : )

Ehkä yksivärisistä pidän kuitenkin enemmän. Joten niitäkin piti sitten tehdä : )

Samaa tyyliä jatkoin neilikoiden teossa. Sattui olemaan käsissä tuota samaa punaista ja keltaista marsipaania.
Ensin tein pötkön, jonka kaulitsin litteämmäksi. Keltaisia ohuempia pötköjä laitoin toiseen reunaan. Niiden ei tarvitse olla tasaisesti. Silloin tulee elävämpi tulos.

Litistin osat yhteen taikinakaapimella painamalla.

Reunan voi ohentaa marsipaanityövälineillä, lusikalla tai millä muulla tahansa sopivalla työvälineellä. Reuna saa vaikka hieman rikkoontuakin, kuten oikeissa neilikoissakin.

Sen jälkeen kieritellään liuska käsissä neilikan muotoon ja tasoitetaan pohja. Täältä ( Marien todella kauniit neilikat )löytyy hyvät ohjeet neilikan tekoon.
Valmiita kukkia.

Vähän on vielä liian lämpimät ja kosteat kelit kukkien tekoon. Tulihan niistä nyt jonkinlaisia : )
Ihastelin kukkakaupassa sellaisia kaksivärisiä ruusuja ja halusin kokeilla väritystä marsipaaniruusuihin. Voihan terälehdet maalata erikseen väreilläkin tai tuputtaa tomuväriä/kristallipulveria. Tomuväreillä ainakin saa todella aidon näköisen sävyn. Testasin kuitenkin tälläistä tapaa.
Ensin pyöritin palloja, jotka muotoilin alustavasti jo ruusun terälehtien mallisiksi.

Punaisesta marsipaanista pyöritin ohutta pötköä, josta leikkasin paloja. Palat laitoin terälehtiin "hiuksiksi"

Taikinakaapimella litistin marsipaanin.

Täältä ( UllanUnelma ) löytyy tarkemmat ruusunteko-ohjeet.
Tässä valmiita ruusuja.


Tein myös muunkin värisiä, mutta niistä lisää myöhemmin : )
Olin aikaisemmin tehnyt ystävälleni Hello Kitty-kuvan ja minulle saapui vieno pyyntö tehdä Ressu-kuva syntymäpäiviksi. Minähän tein ihan innoissani, vaikka neidin vuoksi menikin yötöiksi : )
Tälläinen siitä tuli. Maalattu marsipaanin päälle. Koko sama kuin edellisessäkin työssä.

Päivänkakkarat vaahtokarkkia ja marsipaania.Kukkien paikkoja voi vielä vaihdella, kunhan kuva on saatu kakun päälle.

Kaustinen on tehty erikseen marsipaanista.

Ilmapallot samoin.

Sain yllätyksekseni ystävältä tuoreita, valmiiksi puhdistettuja mustikoita muutaman litran. Laitoin marjoja pakkaseen ja tein myös piirakoita. Tätä ohjetta en ole aikaisemmin kokeillut. Se on kotoisin opuksesta: Kotilieden uusi leivontakirja.

Sydänystävän marjapiirakka
Pohja:
175 g margariinia
2/3 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
Täyte:
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 kananmuna
1 prk kermaviiliä
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Päälle:
400-600 g marjoja
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria
1. Paloittele rasva, lisää sokerit ja vehnäjauho. Nypi ainekset nopeasti keskenään sormin. Vaivaa mahdollisimman vähän, niin taikinasta tulee mureaa. Pyöritä taikina palloksi, litistä, kiedo kelmuun ja pidä jääkaapissa vähintään tunnin tai seuraavaan päivään.
2. Kauli taikinasta jauhotetun leivinpaperin päällä esim. isoon sydänvuokaan (ei sattunut sellaista kaapissa olemaan) riittävän suuri, ohut levy. Kumoa taikinalevy voideltuun vuokaan leivinpaperin avulla. Tasoita reunat. Tee taikinan lopusta pieniä annosleivoksia maistiaisiksi.
3. Pehmennä tuorejuusto kermaviilillä, lisää kananmuna ja mausta sokereilla. Kaada täyte ohueksi kerrokseksi piirakkapohjalle. Paista 175-200 asteessa 20-35 min kunnes piirakka on kypsä.
4. Levitä jäähtyneen piirakan päälle pakastemarjoja (nyt oli tuoreita). Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri. Kiehauta uudelleen ja anna jäähtyä 1-2 min. Levitä liemi lusikalla hieman sulaneiden marjojen päälle ja anna hyytyä.
Tässä pieniä piiraita.

Sisältä näyttää tältä. Ihan hyviä, pikkupiirakat ovat jo syöty : )

Laittelin kerran paljon blogeja linkkilistaani ja näppäilyvirheen vuoksi ne katosivat tuhka tuuleen. Jätin asian sillä kertaa siihen ja olenkin pikkuhiljaa lisäillyt blogeja listaan yksitellen. Varmasti sieltä puuttuu paljon mielenkiintoisia blogeja, kun ei kaikkia muista. Usein tulee hypittyä blogeissa linkistä linkkiin ja sitten onkin ihan eksyksissä.
Tähän voisi laittaa viestiä, jos haluat blogisi linkkilistaani. Mielelläni täydennän sitä : )
Näin Hellapoliisin blogissa enkelisilikonimuotin ja minusta enkelit olivat niin kauniita, joten ostin itselle samaisen muotin. Ajattelin myös, että joulun aikaan enkelit ovat kivoja kakuissa. Aika rientää nopeammin joulua kohden kuin uskoisikaan : )

Sokerimassa oli ostettu valmiina. Ensin en saanut enkeliä millään ehjänä muotista, mutta sitten laitoin pakkaseen jäätymään ja johan irtosi. Massa sulaa ensin ja alkaa sitten kovettua. Tämä vinkki oli Talkamatin sivuilta. Sivelin enkelit kultakristallipulverilla ja sitten suihkautin sprayhelmiäistä.
Ruusuköynnösmuotista tein vain sen ruusuosion.

Ruusut ovat värjätty tomuväreillä. Kokeilin eri tummuusasteita.
Näihin on vielä suihkautettu helmiäistä.


Nämä ovat jätetty mattapintaisiksi.

Tein sokerimassakukkia. Tai lähinnä kukan, enempää en ehtinyt ennen lomareissua tehdä.

Terälehdet tein erikseen. Kiinnitin ne tomusokerikuorrutteella marsipaanipyörylän päälle. Tomuvärillä hieman väritin ja suihkautin vielä (jälleen kerran) helmiäistä.

Käytin tällä kertaa askarteluheteitä. Näin lämpimällä ja kostealla kelillä ei vaahtokarkkiheteet kuivu riittävän jämäköiksi.
Tosin nyt ei ole enään tätäkään kukkaa. Kuvauksen jälkeen laitoin lautasen pöydälle mukamas riittävän kauas. Meidän ihana, rakas yksivuotias tapasi kuitenkin kakkupaperiin ja niin kukasta tuli kauniita murusia. No, jatketaan harjoituksia : )
Tämä on ensimmäinen prinsessakakku, jonka olen tehnyt. Marsipaanipäällyksen tekeminen oli kyllä haastavaa. Helposti tulee kaulittua marsipaani liian ohueksi.

Pinnalle suihkutin helmiäistä, joka oli kyllä virhe. Vihreän kanssa pinta näyttää homeiselta. Sitä sitten korjailin tomusokerin avulla. Pursotus valkosuklaata.

Kruunu valkoista marsipaania, johon on tuputettu kultakristallipulveria. Pikkuruusut marsipaania.

Kesäloma mennä hurahti ja kohta on paluu arkeen. Vielä on kuitenkin kesää jäljellä ja tähän sattuikin sopivasti meidän pikkuisen 1-vuotisjuhlat. Sattuneista syistä juhlat jäivät hieman pieniksi, ainakin meidän mittapuun mukaan, mutta hauskaa oli ja synttärisankari oli huomiosta mielissään.
Koko tarjoilupöydästä en saanut kunnon kuvaa, kun vieraat jo saapuivat. Tämännäköisiä herkkuja kuitenkin tarjosimme.
Suolaiset herkut:
Pororullat (tortilloja, kylmäsavuporoleikkelettä, piparjuurituorejuustoa, lehtisalaattia, Salaneuvos gouda-juustoa)

Kylmäsavulohirullia (tortilloja, valmista savulohisalaattia ja tuorejuustoa, lehtisalaattia, kylmäsavulohta ja Salaneuvos-juustoa, tilliä)

Rullat teki siskoni Make. Nämä ovat hänen erikoisalaansa ja aivan mielettömän hyviä.
Sienipiiras (siitakkeita, sipulia, kesäkurpitsaa, juustoraastetta ym.piirakka-aineita )

Makeat herkut:
Omenapiirakka

Mustikka-valkosuklaahyydykekakku (suklaakakkupohja, valkosuklaamousse ja pensasmustikoita)

Reuna koristeltu kekseillä. Pinnalla muutama pikeerikukka.

Prinsessakakku.

Lisäksi tarjolla oli pikkupullia, keksejä, popcorneja, viinirypäleitä, nameja ja tietysti mehua sekä kahvia.
Tarkempia ohjeita voin laittaa, jos joku haluaa : )
Koska en saanut pöydästä kuvaa, laitan tähän kukkia, joita oli koristeena pöydillä. Vielä pari kimppua puuttuu näistä, jotka unohtui kuvata : )

Auringonkukkia olikin sitten vähän joka paikassa, myös ulkona astioissa : )

Ruusuja sain siskolta. Hänellä kasvaa aivan mielettömän ihania kukkia. Ruusulajikkeita jo varmaankin parikymmentä erilaista.


Lähden pienelle lomamatkalle, mutta saavun takaisin noin viikon kuluttua : ) Palaillaan sitten pirteinä leipomisten pariin. Hankin pari silikonimuottia ja niitä jo kokeilin. Maalattu koristeita ei ole, joten jäävät odottamaan reissun jälkeen loppusilausta. Katsellaan sitten mitä niistä tuli.

Ihaillaan tässä sillä välin vaikka aitoja kukkia : )
Tämän pikkulaukun ompelin kummitytölleni. Ohje oli jostain käsityölehdestä.

Vähän jo reissussa rähjääntynyt, mutta aika hyvin helmet ovat pysyneet kiinni.

Kukat ovat ostettu valmiina.
Hannan keittiössä-blogissa odotti tälläinen yllätys Hannalta.
KIITOKSET KUNNIANOSOITUKSESTA!

Tämän ansaitsisi niin moni bloggaaja, että on todella vaikea valita seuraava saaja. Tällä kertaa ojennan kunniamerkin UllanUnelmien Ullalle, koska hänen bloginsa kautta tutustuin tähän minulle uudenlaiseen leivontamaailmaan. Ole hyvä, Ulla : )
Sähkökatko sotki aikaisemmat suunnitelmat ja homma piti aloittaa alusta. Kuten joskus olen maininnut, meillä kesäisin on siskojeni lapsia usein kesäkylässä. Tänään on Maken tyttären syntymäpäivät. Täyttää 12 v. Parin viikon päästä on Mapen tyttären syntymäpäivät (myös 12 v) ja myöhemmin syyskuun lopussa oman tyttären 12 v. syntymäpäivät. Aivan oikein, kolme sisarusta raskaana yhtä aikaa 12 vuotta sitten aivan sattumalta.
Nyt serkuksille tein laukkukakut. Mallia hain Pinkmamalta eli laitoin yhden kakun puoliksi ja käänsin kyljelleen. Maalaukset olin tehnyt jo aiemmin vaahtokarkkimassan päälle (tyttöjen toiveesta). Vaahtokarkin päälle on paljon vaikeampi maalata tasaisesti kun marsipaanin.

Tämä on tänään synttäreitä viettävän tytön kakku. Toiveena oli Sooda-kalenterista tuttuja hahmoja.

Pilvet, nenä ja korvien keskustat ovat vaaleanpunaisia, mutta kuvassa se ei paljon erotu. Ja sitten toinen puoli.

Ja lähikuvaa.

Toinen serkuksista on manga-fani ja pitää muutenkin Japani-aiheisista jutuista.

Japaninkielisen merkin pitäisi tarkoittaa kukkaa, jos olen sen maalannut oikein.

Lähikuvaa

Toisella puolella oli vain kukkia. Tarkoitus oli laukkuihin tehdä myös nätit hihnat, mutta eilinen sähkökatko toi esteitä matkaan. Tyydyin tekemään pallukat, jotka pitäisi esittää lukkosysteemiä : )

Kakkujen väliin laitoin aina yhtä ihanaa pätkistäytettä ja varsinkin kun tytöt tykkäävät minttusuklaasta eivätkä olleet aikaisemmin syöneet tätä täytevaihtoehtoa : )
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai siis päivä, mutta sen se teki, että sähköt katkesi. Jääkaapissa odotteli kakku koristelua, johon oli jo suunnitelmat ja koristeet melkein valmiina. Odotellaan, kyllä ne sähköt kohta tulee. Kului tunti jos toinenkin ja lämpötila nousi hälyttävästi sekä jääkaapissa että pakastimessa. Ei auttanut muuta kuin ottaa käsivispilä käteen ja vatkata sen verran mansikkakermaa kakun päälle, että saa pinnan peittoon. Täytyy kyllä ihailla entisaikojen emäntiä, jotka käsin joutuivat kaikki taikinat tehdä. Tämä nykynainen tuskin jaksoi ja viitsi kerman vatkata käsin : ). No, kakku oli tälläinen.

Kuva on todella pimeä, kun ei niitä valoja ollut. Salamalla kun otin, kuvista tuli aivan ylivalottuneita. Näitä kameran säätöjä pitäisi kyllä lähteä jonnekin koulun penkille opettelemaan, voih. Koristeeksi lykkäsin keijuharjoitelman. Tuleepahan käytettyä pois. Kukat ovat valkoisia ja violetinsävyisiä. Onneksi meille tuli vielä vieraita "myrskyseuraksi" ja yhdessä söimme kakun kynttilän valossa. Sisällä kakussa oli täytteenä itsetehtyä mansikkahilloa (nam), mansikkamoussea, johon laitoin marianne crushia ja valkosuklaarouhetta (nam).


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Aatan Aarreaitta (uusi)
Berry friends (uusi)
Elenan Kakkuja (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Enny's yummies (uusi)
Hippo' cooking (uusi)
Homemade by MI (uusi)
Hymyile läpi kyynelten (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakun aika (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)
Leipuritar (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marrunkakut (uusi)
Mintukan kakkuja (uusi)
Monalisa's smile (uusi)
Muu maa mustikka (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Onnelasta (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
PapunKakut (uusi)
Pekoni ja porkkana (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Pöytä kahdeksalle (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Ripaus Korianteria (uusi)
Ronja leipoo (uusi)
SokeriKeiju (uusi)
SokeriPommi (uusi)
Suvin herkkublogi (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)
Tigen keittiössä
Tiikerin kakkuja
Tinuskin kakut (uusi)
Viiriäisenpesä (uusi)
Ruusutarha (uusi)