
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Innostuin tekemään pikkuleipiä. Syyslomalla tulee lapsivieraita ja heille nämä maistuvat. Hyvän vaaleiden pipareiden ohjeen bongasin Sitruunamarengin blogista täältä. Suklaapipareiden ohje on kirjasta Pikkuleipiä (Otava).
Näyttää aika sillisalaatilta, mutta tein vähän kaikenlaisia, sillä lapsista on hauska valita minkä piparin ottavat : )

Suklaapiparit
2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl voita tai margariinia pehmennettynä
85 g Hovijuustoa tai vastaavaa pehmennettynä
1 kananmuna
1 tl vanilliinisokeria
1/2 tl suklaa- tai vanilja-aromia (laitoin vaniljaa)
7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta (esim.Van Houten)
1. Mittaa sokeri, voi, Hovijuusto, kananmuna, vanilliinisokeri ja aromi suureen kulhoon ja vatkaa vaaleaksi ja kuohkeaksi sähkövatkaimella.
2. Lisää jauhot ja kaakaojauhe ja sekoita hitaalla nopeudella pehmeäksi taikinaksi. Peitä taikina kelmulla ja anna kovettua jääkaapissa 1-2 tuntia.
3. Kauli taikinasta jauhotetulla leivinalustalla n.1/2 cm:n paksuinen levy (tein paksuja pipareita ja myös tätä ohuempia). Ota muotilla pipareita ja laita ne leivinpaperin päälle pellille. Jätä pari senttiä väliä toisiinsa.
4. Paista piparit 180 asteessa 7-10 minuuttia (riippuen paksuudesta) . Anna jäähtyä ja koristele haluamalla tavallasi.
Lisäys 18.2.2008 Huom!! Lisää jauhoja vähitellen. Taikinasta tulee helposti liian murenevaa, jos jauhoja on liikaa. Tilkka maitoa voi myös pelastaa tilanteen. Vinkki: Appelsiinituorejuustoa käyttämällä saa pipareihin kivan, appelsiinisen maun.

Koristelussa käytin SLY:n yllätyspaketista mansikkatomusokeria ja suklaavärirakeita sekä ihan kaupan sokerikuorrutetta ja suklaata. Esim. mansikkapipareihin lisäsin vielä punaista elintarvikeväriä. Ovat ihanan mansikkaisen makuisia ja varsinkin tuohon suklaataikinaan sopii hyvin, nam.

Muumeja.

Halloween-pipareitakin piti tietysti tehdä, onhan kohta sen aika. Tästä kuvasta unohtui vielä kauhulinna-muotilla tehdyt piparit.

BÖÖÖÖÖ...

Lisäksi tein kukkia, perhosia, kaloja, erilaisia eläimiä muitakin, lumitähtiä jne....
Näiden lisäksi jäi vielä jäljelle koristelemattomia pipareita, joista lapset saavat sitten itse taiteilla sellaisia kuin haluavat. Silloin ovat namit ja strösselit suosiossa : )

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Kyllä aivan varmaan maistuu pikkuvieraillesi.
Olet kyllä ollut todella ahkerana ja aivan ihanasti koristeltu!
Eihän noita edes henno syödä kun ovat niiiin hienoja..
Meilläkin leivottiin viime viikolla noita muumipipareita. Mutta taas unohti kuvata ...
Hienoja pipareita olet saanut aikaiseksi! Jos saan, niin maistan tuon pienen punaisen pirun?!
Toinen toistaan hienompia pikkuleipiä... Kyllä mahtaa lapset olla innoissaan noin upeista pipareista!!
Ja nyt en voi kuin jäädä odottelemaan joulupipareita, että millaisia upeita niistä teet... :)
Sulla taitaa myös olla aika paljon erilaisia muotteja? Minulla on myös jo vaikka kuinka paljon erilaisia, mutta aina pitää saada uusia, jos jossakin näkyy jokin kiva muotti. Ehkä me ollaan piparimuottien keräilijöitä, kerätäänhän sitä paljon muutakin tavaraa ja tää on sentään "tarpeellista"... :)
Äiti-72: Teen lähinnä tutuille ja tutun tutuille. Tämä on vain harrastus ja ei oikein ole tiloja isommille määrille :D
Suklaavanilja: Riippuu aika paljon muottien koosta, en ole koskaan tarkkaan mitannut. Useita kymmeniä kuitenkin pienehköjä tai keskikokoisia pipareita.