
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Nämä piparit menivät pienen tytön syntymäpäiville. Toiveena oli vanhanaikaisia My Little Ponyja, pehmeitä ja lempeän näköisiä. Uudet Ponyt näyttävätkin aika tehokkailta tapauksilta 
Pipareita tein 24 kpl ja jokainen on pakattu erikseen sellofaanipussiin. Matkan aikana oli kaksi mennyt kahtia, mutta onneksi pipareita oli muutama ylimääräinen juuri siltä varalta.

Sellofaanipussit ovat tosi käteviä, mutta aika pakkaaminen näissä siltikin on 

Ilman sellofaania.

Tein kahta eri mallia ja kumpiakin eri väreillä.

Tässä yksi lähempää. Muutamaan pipariin sirottelin harjaksiin sokeria ennen pikeerin kuivumista ja siitä tuli aika hauska efekti pintaan.

Lisäksi tein aikuisille pieniä nappi- ja pilkkupipareita.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Laitoin sinulle joku aika sitten viestiä sähköpostiin piparitilauksen tiimoilta. Oletkohan mahtanut saada sitä?
Mari: Vastasin sähköpostiisi, mutta eikö se tullut perille? Jos ei tullut, niin laita varmuuden vuoksi uusi viesti tulemaan :)
Outi : :D
(laitoin sinulle @postia)
Googlasin äskön ja mun mielestä ne oli kaik ihan saman näkösiä... jollain oli vaan pitemmät kintut !
Nää on ny jokatapauksessa taattua ebelaatua 8)... eli tykkään !
Ja yhdyn sata rosenttisesti tohon pakkausosioon ;)
Aurinkoista ja hyvää kevään jatkoa sinulle ja perheellesi ! :)
Arja: Samoin sinulle ja kiva, kun piipahdit :D