
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Prinssi William ja Kate Middleton sanovat tänään satojen miljoonien katsojien edessä: I will. Kuninkaallisiin häihin liittyy paljon upeaa loistokkuutta: puvut, korut, kukat, ruoka ja tietysti hääkakku. Hääkakku on varmasti mahtava ja ainakin ennakkotietojen perusteella täynnä kukkia. Katen toiveena oli nettitietojen mukaan Englannin kansalliskukka ruusu, Skotlannin ohdake, Walesin narsissi ja Irlannin apila sekä muita kukkia, joilla on myös oma sanomansa.
Halusin tehdä pienen "hääkakun" kuninkaallisten häiden kunniaksi sekä tietysti sen takia, että kerrankin pääsee tekemään krumeluuria kakkua 

Tämä kakku ei ole brandylla kostutettu hedelmäkakku, vaan sisältä löytyy lemon curdia ja vadelmakermavaahtoa.

Narsisseja ja apila.

Ruusuja.

Ohdake.

Alin pohja on 4 kananmunan kakku ja kaksi ylintä leikkasin paperimallin avulla 6 munan kakusta, jonka tein neliömalliseen vuokaan.

Pala kakkua, olkaa hyvä 


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Kaunis myös sisältä.
Briteissä muuten sanotaan "I will", eikä "I do" ;-)
Heleen: Päällinen on vaahtokarkin makuista sokerimassaa.
Möme: Kiitos vinkistä, korjasin tekstiin :D Onko tuo I do amerikanenglantia?
Hanna: Kakku ei ole iso. Alin pohja on 4 kananmunan pohja ja kaksi ylintä kakkua leikkasin paperimallin mukaan irti 6 kananmunan pohjasta (olin täyttänyt kakun neliömalliseen vuokaan ja siitä jäi siis yli kakkua). Olisikohan sitten yhteensä noin 7 kananmunan kakku? Pahviset välilevyt on, mutta ei kakkutukia. Hyvin kesti kasassa :D
Sopisi kyllä "parempiinkin" häihin... ;)
Ei vaan täytyy todeta että hienompaa kakkua en ole nähnyt edes kenenkään ammattilaisen tekevän, aivan MAHTAVA!!!
Piki: Kyllä kakut raaskii ihan hyvin syödä. Sitten taas pääsee tekemään uusia :D
Marina/Marsmars: Minusta luonnossakin kakku näytti paljon suuremmalta kuin mitä ainekset antavat ymmärtää. Ehkä nuo kukat ja tuo kerroksellisuus vaikuttavat niin paljon. Kuva valehtelee tietysti jonkin verran lisää, kun yritin saada mahdollisimman läheltä kuvan.
Maarit: Sitä kakkua en ole nähnytkään ja Katen&Williamin kakun näin vasta tämän tekoa myöhemmin. Katselin kyllä muita hääkakkuja netistä. Halusin tähän enemmän pursotuksia, mutta koska tein kakun siskollani, minulla ei ollut kaikkia välineitä mukana. Toisaalta ehkä sellainen suomalaiseen makuun sopivampi tapaus :DD
Puuvilla ja Ulla: Heh, kiitos (nolostun).
Sukka-Mari: Mielelläni olisin palasen antanut. Harvoin enää omaan suuhun omat tekeleet maistuvat, mutta tämä oli minustakin hyvää. Tykkään aika simppeleistä makuyhdistelmistä, kuten tässä lemon curd+vadelma. Laitoin vadelmakermaan oikeita vadelmia+vadelmahilloa (joka antoi makeuden) ja vain pari liivatetta, ettei vaahdosta tulee liian kovaa. Tykkäsin :D
Ihanat yksityiskohdat, niin kuin oli morsian, Prinsessa Catherine oli pyytänyt :) Mä tahdon uudestaa naimisiin ja JUST tämän kakun sinne!!!!
Mulle tuli kiire hääkakun kanssa ja en saanu kuin kaks tosi pikasta lilja kakkua aikaseks...mutta maistui ne häähumua katsellessa :)
Heidi: Aikaa ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi. Suunnitelmat ovat aina suunnitelmia ja yleensä vain osan ehtii totetuttaa. Tähän olisin toivonut lisää pursotuksia ja vielä niitä kieloja lehtineen, joita oli oikeassakin hääkakussa.
Hipsu: Kiitos :D
Tulipa mieleen kysyä, että mikä on tuo kielokoristeinen astiasarja kuvassa?
Enni: Sarja on siskoni ja se on ostettu jo kauan sitten ihan jostain tavaratalosta. Ei siis mikään keräilysarja :D