
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Kävin viikonloppuna ystäväni pojan synttäreillä ja vein sinne mukanani leipomuksia. Tässä pari voileipäkakkua:

Helppo kinkkuvoileipäkakku
2 isoa pakettia paahtoleipää (käytin täysjyväpaahtoa)
kasvislientä
1.täyte
1 pkt Eva sinappi-kinkku sulatejuusto
tilkka ruokakermaa
vajaa paprika (laitoin keltaista paprikaa)
puolikas tuorekurkku tai pieni kokonainen
200 g savukinkkua
pippurisekoitusta tai mustapippuria
(ruohosipulia)
2.täyte
5-6 keitettyä kananmunaa
n.100 g Oivariinia
(suolaa)
3.täyte
amerikkalaista kurkkusalaattia
Päälle:
majoneesia+maustamatonta sulatejuustoa, salaattia, juustoraastetta, kinkkua, viinirypäleitä, hillosipulia, rucolaa, ruohosipulia, kirsikkatomaatteja
1. Ota leipäviipaleet leivinpaperin päälle pöydälle ja levitä ne kuivahtamaan hetkeksi (ovat helpompia leikata ja eivät mössöönny kostutuksessa). Leikkaa viipaleiden reunoista kuoriosa pois.
2. Valmista kinkkutäyte. Notkista sulatejuusto tilkalla ruokakermaa. Lisää pilkotut kinkku, paprika sekä tuorekurkku (siemenosa pois). Mausta. Sulatejuusto on melko suolainen, joten suolaa ei todennäköisesti tarvitse lisätä. Maut tasaantuvat täytetyssä kakussa.
3. Päällystä neliönmallinen vuoka tuorekelmulla ja lado pohjalle leipäviipaleet. Kostuta (tai kostuta ennen pohjalle laittoa). Levitä päälle munavoi. Lado uusi kerros hyvin kevyesti kostutettuja leipäviipaleita (kinkkutäyte saattaa olla muita täytteitä notkeampaa). Levitä kinkkutäyte. Lado jälleen kasvisliemellä kostutetut leipäviipaleet ja levitä kurkkusalaatti (ei ihan koko purkkia). Lado viimeinen kerros leipäviipaleita, laita kelmu päälle ja jääkaappiin maustumaan.
4. Kumoa tekeentynyt voileipäkakku tarjoiluvadille. Pehmitä sulatejuusto (minulla oli Polaria) ja sekoita mukaan majoneesia sen verran, että saat hyvin levitettävän tahnan. Levitä tahna kakun pinnalle ja koristele.
Ohje on hiukan epämääräinen, kun en ehtinyt pahemmin mittailla. Oikeastaan useimmiten teenkin voileipäkakut, täytekakut ja hyydykekakut ihan mutu-meiningillä. Lisätään maun mukaan kaapista aineksia ja sovelletaan 
Toiseen kakkuun hain ohjeen netistä. Löysin Maku-sivuilta makoisalta kuullostavan hapankorppukakun. Tosin tähänkin lisäilin omiani, kun unohdin ostaa toisen tuorejuuston ja muitakin muutoksia tuli matkalla.

Lohivoileipäkakku
20 kpl hapankorppuja
Täyte 1:
200 g savukalaa (laitoin kylmäsavulohta)
200 g tuorejuustoa (laitoin kylmäsavulohen makuista)
1 dl ranskankermaa
3 rkl tuoretta, silputtua tilliä
2 tl sitruunamehua
1/4 tl mustapippuria (laitoin osaksi sitruunapippuria)
Täyte 2:
puolikas tuorekurkku
200 g tuorejuustoa (esim.yrtti)
1 dl ranskankermaa
(laitoin tämän tilalle turkkilaista jogurttia ja ranskankermaa eli purkkien loput jääkaapista :D )
(lisäsin silputtua kevätsipulia)
Kostutus:
3 dl kasvislientä
Kuorrutus:
175 g majoneesia
200 g sulatejuustoa
3 rkl tilliä
(laitoin samaa siis kumpaankiin voileipäkakkuun eli määrä oli tätä suurempi ja kinkkuisesta jätin tillin pois)
Koristelu:
200 g mätiä (laitoin katkarapuja ja kylmäsavulohta)
kurkkua
rucolaa
tilliä
sitruunaa
1. Leikkaa nahaton ja ruodoton lohi (tai kylmäsavulohi) silpuksi. Lisää joukkoon täytteen muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa.
2. Raasta pesty kurkku hienoksi ja purista ylimääräinen neste pois mahdollisimman tarkkaan. Yhdistä raasteeseen muut täytteen aineet ja sekoita hyvin.
3. Kiehauta vesi ja liemikuutio. Anna jäähtyä. Kasta hapankorppu liemeen ja aseta se alustalle. Kasta toinen korppu samoin, ja aseta edellisen korpun viereen puskusaumaan. Lado vierekkäin yhteensä viisi kostutettua hapankorppua.
4. Levitä puolet kalatäytteestä ensimmäisen hapankorppukerroksen päälle huolellisesti reunoja myöten ja tasaa lopuksi.
5. Aseta seuraava kostutettu hapankorppukerros ensimmäisen kerroksen tavoin kalatäytteen päälle.
6. Levitä toisen hapankorppukerroksen päälle kurkkutäyte kokonaan, ja tämän päälle vielä kostutettu leipäkerros, loppu kalatäyte ja päällimmäiseksi kostutettu leipäkerros.
7. Kääri kakku tiiviisti kelmuun ja anna vetäytyä viileässä yön yli.
8. Sekoita keskenään majoneesi, sulatejuusto ja tilli. Levitä kuorrutetta kakun päälle ohuesti ja reunoille paksummin.
9. Koristele kakku.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista