Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

13.12.2010 - 14:32

Ystäväni pyysi muutaman talon arpajaisiin, poikansa jääkiekkoharrastuksen tukemiseen. Tässä yksi hempeä talo valmiina, tulossa on myös poikamaisempi versio. Jääkiekkokaukalo pelaajineen olisi ollut hauska tehdä, mutta sitä olisi pitänyt suunnitella paljon aikaisemmin ja ehkä piparityön kokokin kasvaisi turhan suureksi

Olisiko tämä kiva esim. ompelusta innostuneelle äidille? Yritin tehdä piparkakkutalon, joka näyttäisi ommellulta. Malli on omaa käsialaa. Pehmopupuun (vai onko tuo isokorvainen kissa? ) on haettu mallia oikeista pehmoista. Talossa olevat koristeet ovat vaahtokarkkimassaa, josta otin kukan, pisaran, kiehkuran ja sydämen mallisia paloja ja tikkasin marsipaaniveitsellä reunat. Palojen alle olisi voinut laittaa enemmän kuorrutetta, jotta ne olisivat olleet puffimmat kuten tikatuissa peitoissa. Lisänä pikeeristä tehtyä tikkausta (joita olisi voinut tehdä enemmänkin) sekä piparinappeja.

Pehmolelu. Ripottelin alustalle glitteriä kimalteeksi ja tavallaan jääksi. En tomusokeroinut, koska sitten napit olisivat peittyneet. Hankalaa välillä päättää, laittaako tomusokeria vai ei

Kattoon liimasin kuorrutteella harvakseltaan, tasaisin välein, isoja ranskanpastilleja (Rainbow) ja katon päällystin sitten valkoisella vaahtokarkkikuorrutteella. Tikkauspyörällä tein väleihin ompeet, liimasin sokerihelmen ja katon reunaan kiinnitin helminauhakarkkeja. Ompeleet pursotin pikeerillä.

Pikeerilanka :D

Lisäys:

Tänään lisäsin vielä muutaman "lanka"kerän, kun jotenkin tuntui talosta jotain puuttuvan. Pursotin pikeerilankoja toffeepallon ympärille. Laitoin pallon tikun päähän ja pidin sitä käsissäni, mutta kuvatessa tökkäsin sen styroksiin.

Kiinnitin lankakerät alustaan ja lisäksi pursotin vielä langanpätkän.

Tein lankakerät valkoisella pikeerillä, koska katon ja talon ompelukset olivat valkoisia :D

 

minukiisu kirjoitti 13.12.2010 - 15:16
WOOOWWWWW!!!!! Sa olet tosi taitava.:-)
elina kirjoitti 13.12.2010 - 15:39
Silmiä pyyhitään...voiko tämä olla totta!
Eveliina/LeivinLiina kirjoitti 13.12.2010 - 15:44
Taas hieno ja erilainen toteutus! Sinä sitten jaksat aina tehdä tuhottomasti kaikkia pieniä ja söpöjä yksityiskohtia!
Juhlatar kirjoitti 13.12.2010 - 16:02
niin niin niin sanomattoman ihana!!!! :)
Sosuli kirjoitti 13.12.2010 - 17:16
Miten sinun tekeleesi voivatkin muuttua kerta kerralta upeammiksi!
Iida kirjoitti 13.12.2010 - 17:29
Aivan upea!!
Tuikku kirjoitti 13.12.2010 - 17:31
Todella ihana piparitalo jällen kerran:) Mistä sinä ammennat kaikki nuo ihanat ideasi? Voisit joskus tehdä sellaisen videopätkän tänne kuinka teet nuo ihanat pikeeri koristeet maliksi meille hieman tumpeloille koristelijoille.
Kirsi-Marja kirjoitti 13.12.2010 - 17:35
Kylläpä näillä sivuille on oikein mestari leipomuksia. On kuin konditoriassa olisi. Ei voi muuta kuin ihmetellä sinun kätöstesi töitä, ihania on.
Möme kirjoitti 13.12.2010 - 17:58
Pehmoinen <3
Yaelian kirjoitti 13.12.2010 - 18:33
Mielettömän nätti piparitalo!
Madicken kirjoitti 13.12.2010 - 19:11
Olet sinä sellainen piparkakkutaiteilija :) Upea talo!
Carita kirjoitti 13.12.2010 - 19:35
Ihanan hempeä ja erillainen piparkakkutalo=o)
Tatjaana kirjoitti 13.12.2010 - 20:23
Siis mielettömän ihana! Eipä sulle taida näihin luomuksiin tulla koskaan kuin positiivista palautetta ja ihasteluja! :) Olet niin taitava!!!
Laziness kirjoitti 13.12.2010 - 20:24
Onpas se nätti!!!
Anu / Anun keittiössä kirjoitti 13.12.2010 - 20:24
Eiiiih.... uskomattomia piparitöitä. Ja mistä näitä ihania ideoita oikein tulee? Mietin heti eka kuvasta lähtien, että mitenkä tuon katon "toppaukset" on tehty, mutta selvishän se ;D
Toveri kirjoitti 13.12.2010 - 20:30
Kaunis piparkakkutalo. Vetää sanattomaksi, todella taitavasti toteutettu,
Hanna kirjoitti 13.12.2010 - 22:43
Niinpä, mistä näitä ideoita oikein tulee????? Aivan sanamattoman söpö...tuo katto ja napit ompeleineen ovat upeat!
nami-hiiri kirjoitti 13.12.2010 - 22:46
Nappi-juttu tämä mökki! Bravo taiteilijalle !

Nyt ei puutu enää, kuin vinokattoinen matala alppimökki, jossa on paksu lumi katolla ja jääpuikot viiltävät hankia - vaeltajat nukkuvat niissä yönsä!
nami-hiiri kirjoitti 13.12.2010 - 22:50
Päivällä näin sellaisen ihmevekotuksen demon nimeltä 'Cricut', mutta sinä et kyllä sellaista tarvitsisi. Koristeesi ovat parempia. :)
Marika kirjoitti 13.12.2010 - 23:00
Uskaltaako tuon vielä joku syödä ?!? Tälle ompelevalle äidille kelpaisi ainakin aivan kiljuen.
Marilele kirjoitti 14.12.2010 - 08:37
Uskomattoman upea! Ihana idea katossa.
Ninna kirjoitti 14.12.2010 - 09:28
Ihastuttavia karuselleja ja taloja, taas jälleen kerran. Koitan tehdä parhaani mukaan itsekin, mutta harjoittelussa loppuu aika kesken. Tai vois nyt ailkaa tehdä ystävänpäiväksi.. tai pääsiäiseksi... tällaista ihanuutta :) Olen tässä miettinyt kuinka hyvin kuumamarenki soveltuisi lumikinosten tekoon katolle.
Kuutti kirjoitti 14.12.2010 - 13:33
Mielettömän ihana ja ihan uudenlaisia ideoita täynnä oleva talo! Katto näyttää ihanan pehmoiselta. Onneksi laitoit paljon kuvia, oikein janosin nähdä kaikki yksityiskohdat lähempää! =)
Essuliini kirjoitti 14.12.2010 - 15:12
Mahtava talo, paljon kaunista katseltavaa!
Itse juuri viime viikolla pyörittelin kaupassa ollessani käsissäni noita karkkihelminauhoja että voisikohan niitä käyttää jollain tapaa piparitöihin mutta ei oikein ideat sitten kummunneet... Sinä näköjää niistäkin keksit kivoja yksityiskohtia, Hello Kittykarusellissäkin niitä näytti olevan! :)
Ebe kirjoitti 14.12.2010 - 23:08
Kiitokset ihanista kommenteista :D

Tuikku, Anu ja Hanna: Jaa, vaikea sanoa miten ideat syntyvät. Tässä tapahtumaketju oli tavallaan seuraavanlainen: Kun tein noita nappikukkia, jäi nappiteema mieleen päälle ja Nami-hiiri mainitsi jossain kommenteissa nappipipareista, joita hän oli nähnyt. Olin itsekin nähnyt nappipipareita jossain netin ummenissa ja halusin liittää ne jotenkin piparitaloon. Siitä seuraavana tuli mieleen ompelukset, applikaatiot ja tikkitäkit. Kattoon halusin tikkitäkkimäisen pinnan ja mietin, miten sen toteuttaisin. Siitä seurasi ranskanpastillit+vaahtokarkkimassa päälle. Noita helmimakeisia oli jäänyt pöydälle Hello Kitty-karusellin teosta ja koska reuna oli jotenkin siistittävä, länttäsin niitä reunaan. Niissähän oli reikä valmiina ja siitä keksin pursottaa ompeleet pikeeristä. "Kangastaloon" piti tietty tehdä ommeltu pehmo ja vinkkejä hain oikeista pehmoista. Tänään katselin taloa ja vielä mietin, että jotain pitäisi lisätä. Lankakerän olen joskus kakkuun tehnyt marsipaanista, joten taloon tei toisenlaisen version siitä: toffeepallon pikeeripursotuksilla.

Tatjaana: No, onneksi yleensä on kivoja kommentteja, mutta on joskus tullut ikäviäkin. Välillä arveltu lasten saavan liikaa herkkuja (ovat ihan normaalipainoisia ja itseasiassa eivät paljon välitä karkeista eivätkä juo limuja sekä ihan normaalia kotiruokaa syövät). Välillä epäilty, että muuta ei meillä tehdä kuin leivota. Aika paljon toki leivon, mutta blogeissa näkyy muutenkin vain pieni osa ihmisen elämästä. Yllättävän paljon saa aikaan, kun ei esim. töllää telkkaria kaiken iltaa :D
Johanna/Vp kirjoitti 15.12.2010 - 10:54
Olet kyllä ihan uskomattoman taitava <3
PuuVilla kirjoitti 16.12.2010 - 09:37
Todella ihana! Voi sitä kekseliäisyyden ja taidon määrää sinulle. Ihailen aikaansaamisiasi usein. Ja jotain vähemmillä taidoilla yritän väliin kopioidakin omiin tekeleisiin.
-mahtava tälläisiä olisi viedä vaikkapa lahjaksi!!!
Kateudesta ne nekatiiviset kommentit näihin tulevat. Miten voi tulla pieneen mieleenkään syyttää lasten saavan kaiken makean :D
meaghan (the decorated cookie) kirjoitti 17.12.2010 - 04:09
Beautiful! I love this. You left a comment on my blog for my sewing gingerbread house with a link here, so thank you!! This is amazing. I'm also the editor of Edible Crafts at CraftGossip.com and I posted a link to your blog and gingerbread house there. I hope that's OK! It's at: ediblecrafts.craftgossip.com
Niina kirjoitti 17.12.2010 - 13:32
Moi! Bongasin tämän craftgossipin kautta. AIvan uskomaton piparkakkutalo! Jos tiedät craftster.orgin niin siellä on piparkakkutalo- kilpailu jossa voi voittaa 250 dollarin törsäysrahan etsy.comiin. Tosin minä ajattelin osallistua joten äläpä sinä osallistu :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto