On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Eilen oli tyttäreni rippijuhlat ja onneksi sujui koko päivä hyvin. Aamulla satoi, mutta kirkosta tultaessa aurinko jo paistoi. Päivä oli kaiken kaikkiaan mukava, mutta vauhdikas :D Viimeiset hommat on tänään hoidettu kuntoon, vuokra-astiat viety pois, loput tiskit tiskattu ja juhlan jäljet siivottu.
Kuvia tuli otettua todella vähän. Kattauksesta en saanut kuvaa, koska en kehdannut mennä räpsimään vieraiden läsnäollessa kuvia pöydästä. Keittiössä yritin ottaa muutaman kuvan, mutta melkein kaikista tuli epätarkkoja. Tässä kuitenkin muutama otos:

Vaaleanpunainen, marsipaanipintainen kakku oli kaakaolla maustettu täytekakkupohja täytettynä vadelma-valkosuklaamoussella ja vadelmahillolla. Ristin tein sokerimassasta Englannista ostetulla patchwork-muotilla. Koristelun kanssa tuli kiire ja siinä hässäkässä oikeasti vain länttäsin jotakin kakun päälle. Piti vielä spritsata kakun päälle onnitteluteksti, mutta se jäi myös tekemättä. No, kakku on jo syöty.
Lähikuvaa rististä.

Toinen kakku oli tavallinen mansikkakakku. Tein vielä mangohyydykekakun, mutta siitä en saanut yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Se oli kyllä ihan hyvää, joten teen sitä ehkä toistekin :D Ohje on muunnelma useammasta mangokakkureseptistä.
Tyttäreni toivoi minttupopseja. Samoin toiveesta tein suklaaganachetäytteisiä macaronsseja. Vaaleanpunaiset on maustettu mansikkatomusokerilla ja ruskeat kaakaojauheella.

Tytär toivoi suklaakakkua ja sen toteutin pienen pieninä suklaaleivoksina kera tuoreen mansikan (ohjetta myöhemmin).

Suolaisella puolella oli pari salaattia (perussalaatti ja makaronisalaatti), kinkkuvoileipäkakku ja pari kalavoileipäkakkua, pari suolaista piirakkaa (kala ja liha), jotka tilasin paikallisesta konditoria/kahvilasta sekä coctailpiirakoita (pakaste) ja munavoita. Kalavoileipäkakusta oli jäänyt yli kylmäsavulohitäytettä ja siskoni teki vielä illalla ruisleipäpaloista, täytteestä, kylmäsavulohesta (mausteena tilliä, sitruunaa ja uutta punasipulia) pieniä napostelupaloja. Kaikki meni 

Pikaohje, taikina täältä:
Macarons-sydämet tein isolla ruusutyllalla

Toinen puoli.

Sydän pursotettuna.

Uunipellin paukutuksen jälkeen. Sydän ei aivan tasoittunut. Kaakaopohjaiset macaronssit onnistuivat paremmin. Sydämien lisäksi tein ruusutyllalla pursotettuja pisaranmallisia versioita.

Tarjolla oli näiden lisäksi raparperipiirakkaa (ohje tulee myöhemmin), pullakranssi (keskellä kaneliässiä), tiikerikakkua sekä tietysti kahvia ja muita virvokkeita.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Aatan Aarreaitta (uusi)
Berry friends (uusi)
Elenan Kakkuja (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Enny's yummies (uusi)
Hippo' cooking (uusi)
Homemade by MI (uusi)
Hymyile läpi kyynelten (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakun aika (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)
Leipuritar (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marrunkakut (uusi)
Mintukan kakkuja (uusi)
Monalisa's smile (uusi)
Muu maa mustikka (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Onnelasta (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
PapunKakut (uusi)
Pekoni ja porkkana (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Purppara helmiä-leivonnaisia (uusi)
Pöytä kahdeksalle (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Ripaus Korianteria (uusi)
Ronja leipoo (uusi)
Rännärin reunan räpeltäjä (uusi)
SokeriKeiju (uusi)
SokeriPommi (uusi)
Suvin herkkublogi (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)
Tigen keittiössä
Tiikerin kakkuja
Tinuskin kakut (uusi)
Viiriäisenpesä (uusi)
Ruusutarha (uusi)
Ristin toteutus erittäin kaunis !
Ja ne mini-mansikkaleivokset näytivät todella pieniltä herkuilta!
Ja kiitos ohjeistasi joita aina silloin tällöin kokeilen...
Suklaaleivokset näyttää sen verran herkullisilta, että niistä olisi kiva saada jonkunlainen resepti.