On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Edellisestä vauvansänky-koristeesta onkin kulunut aikaa, mutta nyt toivottiin samanlaista kakunkoristetta kuin tämä. Vaihtoehtona olisi ollut myös tossut tai ruusuvauva. Koristeen tein sokerimassasta, pienillä muutoksilla, ettei tulisi ihan kopiota edellisestä. Alustan pituus on noin 11 cm eli pitäisi mahtua hyvin normikakun päälle.
Mukaan lähti vaaleanpunaisia ruusuja ja vihreitä lehtiä, jotka voi asetella kakkuun sitten mielensä mukaisesti. Tässä ryhmiteltynä vain kuvausta varten :D

Vauvan kasvot olisi helpompi tehdä marsipaanista kuin sokerimassasta. Tai sitten voisi käyttää sekoitusta. Peitto on kuvioitu kukkakuvioisella muoviliinalla. Lisäkoristeluna sokerihelmiä ja koristelusokeria.

Pääty.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Kiitos jälleen vastauksesta jo etukäteen.
Tiina: Kiinnitän osat kaupan tomusokerikuorrutteella (siis se tuubi, jota yleensä piparkakuissa käytetään). Siirrän pienen osan kuorrutteesta paksuun pakastepussiin, pussi solmuun ja kulmaan pieni reikä. Siitä on helppo pursottaa tarvittava määrä :D
Kaisa: Kovaa hommaa se on : ) Tärkeää on pehmittää marsipaani ensin kunnolla ja käyttää sopivasti tomusokeria, ettei vaan tartu kiinni. Isommalla, silikonisella tai muovisella kaulimella onnistuu helpommin kuin pienellä. Itsellä on ihan vain Tupperin muovikaulin, mutta haaveilen sellaisesta isosta kuorrutteisiin sopivasta kaulimesta :D
Jaana S: Tähän koristeeseen liimasin :)