On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Samaan paikkaan päätyi tämä kakku kuin edellinen Hondakin. Täytetoiveet olivat myös samat, mutta nyt toteutin kakun eri tavalla. Käytin kahvikakkua koristeen pohjana, sillä iso koriste pelkästä marsipaanista painaisi paljon ja nyt voi sitten syödä makeannälkäänsä vaikka koko auton 
Veistin kaupan suklaahippukakun auton malliseksi ja päällystin sen marsipaanilla. Käytin kaupan kakkua, koska se on tiivistä ja hyvin kasassa pysyvää. Itsetehtykin kahvikakku sopisi tähän, mutta se olisi pitänyt leipoa hyvissä ajoin. Tuoretta kakkua on vaikea leikata siististi. Marsipaanin alle sipaisin sileää omenamarmeladia.

Kakun kuorrutin kermavaahdolla ja suklaarouheella. Osan kermavaahdosta värjäsin ja maustoin kaakaojauheella (ja tietysti sokeria).

Auto toiselta puolelta. Tällä toteutuksella oli aikaa tehdä enemmän yksityiskohtia koristeeseen, vaikka pienempi koko vaikuttaa näpertelyyn eli aikaa menee.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Aivan ihana ja herkku kakku kyllä on muutenkin..<3