On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Hyvää Runebergin päivää kaikille! Käsi pystyyn, kuinka moni on jo ehtinyt leipoa Runebergin torttuja :D Minusta on mukavaa, että löytyy herkkuja, joita nautitaan vain tiettyinä aikoina. "Vääränä" ajankohtana tuntuisi hassulta syödä esim. juuri näitä Runebergin torttuja, vaikka herkullinen leivonnainen onkin 
Itse tein minikokoisia torttuja minimuffinssivuoalla. Juttua vuoasta löytyy esim. täältä. Voitelin kolot, mutta en muuten jauhottanut millään. Hyvin lähtivät irti ja olivat juuri sopivan kokoisia kahvin kaveriksi.

Runebergin tortut (ohje kirjasta Makujen maailma:Leivonnaiset)
150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl korppujauhoja tai esim. piparimuruja
1 dl (n. 50g) mantelijauhelmaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa tai maitoa
(2-3 tippaa rommiaromia)
(Oma kostutusohje: Paistettujen torttujen kostutukseen puristettua appelsiinimehua+hieman sokeria tai laimennettua punssia/rommia--> kiehauta 2 dl vettä ja 2 rkl sokeria, mausta liemi 2-3 rkl alkoholia)
Päälle:
2-3 dl vadelmahilloa
Koristeluun:
1 dl tomusokeria
1 rkl mantelilikööriä tai vettä
1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, voimakkaasti samalla vatkaten taikinaa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan kerman ja aromin kera. Sekoita taikina tasaiseksi.
3. Jaa taikina Runebergin torttuvuokiin, muffinssivuokiin tai vastaaviin. Paina lusikalla taikinan keskelle syvennys ja täytä se hillolla (jätin pois, kun olivat niin pieniä torttuja).
4. Paista 200 asteessa 15-25 min koosta riippuen. Anna jäähtyä.
5. Lisää torttujen keskelle nokare hilloa ja koristele tomusokerikuorrutteella.
Kumman laitatte ensin, hillon vai tomusokerikuorrutteen? Itse olen tehnyt niin, että olen ensin pursottanut tomusokeriympyräiset, antanut niiden jähmettyä ja pursotinpussilla (tai ihan pakastepussin avulla) pursottanut hillon keskelle. Näin tomusokerirajauksesta saa minusta siistimmän ja hillo kestää hyvin rajojen sisällä.

Kostutin ennen koristelua tortut aika reilusti. Valoin lusikalla torttujen päälle kostuketta ja juuri sopivan meheviä näistä sitten tulikin. Minikokoiset leivonnaiset kuivuvat helposti liikaa uunissa, mutta näissä se ei haitannut. Lisäksi tein värikoodin eli valkoisella pursotuksella koristellut ovat appelsiinimehulla kostutettuja ja vaaleanpunaiset rommilla. Ei tarvitse sitten kahvipöydässä arpoa minkä lapset voivat ottaa :D Kuvassa vaaleanpunaisuus (ensimmäisen kuvan taaimmaiset) ei kovin hyvin näy, mutta luonnossa eron huomaa helposti.
Kauniisti lusikalla syötynä, mutta käteviä haukkia suoraankin kokonsa puolesta 


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Mä siis ägein dietillä... joten muut söi :(... Muistikuva lapsuudesta kuiteski on, et maistuu hirveelle ja ihan hyvä et löytyy joku juttu, mikä ei mulle maistu ;))) Viina viinana, kahvi kahvina ja manteli joulupuuroon !!!
Hih, meillä sälli kiskas rommilla kostutetun ;D Tai no siis eihän siinä enää oo kuin haju siitä ja pieni aromi..sen verran laihaa kummiskin se kostutusvesi oli :P
Mä laitan hillon ekaks ja pomadan perään, mut se onkin ollu noin niiko töissä.. Kotona se tietty riippuu niin siitä miten löysää hillo on, et kuinka kannattaa tehdä :D
Marsa: Minullakin on Runebergin torttuvuoka ja viime vuonna tein sillä. Koko on iso ja kahvipyödässä olisi kiva syödä muutakin kuin yksi jättikokoinen R-torttu. Muuten suora muoto olisi tyylikäs, mutta näistäkin tuli aika söpöjä :D