
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ystäväni tilasi kaksi koristetta, tytölle ja pojalle, syntymäpäiväkakkuja varten. Koristeet matkaavat sen verran kauas, että tein mahdollisimman hyvin kuljetusta kestävät mallit. Pojalle toivottiin Tatu ja Patu-koristetta, mutta tytölle sain päättää itse. Pienelle tytölle valitsin Pipsa Possun ja tein koristeen marsipaanista 
Pohjan koko on noin 12 cm halkaisijaltaan.

Mukaan lähti myös pikkukukkia, jotka sopivat kumpaankin koristeeseen. Ei ollut vielä varmaa, tuleeko yksi kakku vai kaksi kakkua, joten varmuuden vuoksi sovitin koristeet yhteensopiviksi.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Nami-hiiri: Hyvä huomio, ei olekaan ja tähänkin on syynsä. Kaikkiin koristeisiin ei sovi muotoiltu terälehti esim. tälläiset sarjakuvatyyppiset hahmot ovat sellaisia. Hennot kukat sopivat romanttisiin tai muuten herkkiin kakkuihin vaikkapa ristiäiskakkuihin esim. täällä olevat kukat olivat jo tosi ohuita
http://ebetys.com/blog/1493911/koristeita-ristiaiskakkuihin/
Toinen syy on kuljetus. Helpommin pysyvät laatikossa ehjänä, kun eivät ole niin herkkiä rikkoutumaan :D