On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Kummityttöni käväisi ennen joulua Amerikassa, Port St.Luciessa. Hänellä riitti puuhaa golfin parissa ja tutustuessa paikalliseen elämään, mutta onnekseni hän ehti bongata Wal-Mart hypermarketista hauskoja tuliaisia kummitädilleen.
Kiitos hurjan paljon ja varsinkin noista mitoista olen superiloinen 

Paketista löytyi:
- Wiltonin treat bags pipariukkokuviolla
- minivaahtokarkkeja (makuna appelsiini, mansikka, sitruuna ja lime) (nyt voisi tehdä Rocky Road-herkkuja, nam)
- piparmintunmakuisia koristerakeita
- pussi Nestlen butterscotch morsels eli toffeepisaroita leivontaan (hauska uusi juttu minulle)
- cup-mitat (jipii!)
Kiitoksia tuliaisista! Onneksi pääsit sujuvasti Suomeen ja ehdit vielä kotiin joulua viettämään perheen parissa. Onnea tulevalle vuodelle ja menestystä!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Mä pyysin mun miehen serkkua lähettää Jenkeistä mulle noin cuppi mitat ku kyllästyin aina laskee reseptejä uusiks.
HUOM!
Cuppimittoja myy myös Stockmann - asia joka selvis mulle tossa joulun alla....
Olen kissojen ja koirien kanssa etsinyt valkoisia pieniä vaahtokarkkeja... jos joku tietää, että mistä löytyy, niin saa vinkata. Paras olisi, jos olisi pyöreän muotoisia, mutta muutkin pienet käy hätätapauksessa ;)
Tuli noista vaahtokarkeista mieleeni, että oletko koskaan koittanut tehdä itse suklaakonvehteja tai muita karkkeja (esim. marmeladeja) ?
Yllätykset ja tuliaiset ovat ihana juttu ja niitä on kiva antaa itsekin toisille :D
Anonyymi: Jotain olen kokeillut, mutta aika vähän olen tuohon karkkipuoleen keskittynyt. Hyvältä vaikuttavia ohjeita olen bongaillut, mutta toistaiseksi en ole kerinnyt kokeilemaan :D