On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tein Valion sitruunamuffinssien ohjeella, mutta pienillä muutoksilla omena-kanelimuffinsseja. Koristelin muffinssit kermavaahdolla ja Candy Meltsistä pursotetuilla viuhkoilla. Viuhkat ovat esittävinään ilotulituksia näin tulevan uuden vuoden kunniaksi :D

Omena-kanelimuffinssit
100 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 prk omena-kanelirahkaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 pieni omena raastettuna tai silputtuna pieniksi kuutioiksi
omenasilppuun hieman kanelia ja sokeria
1. Vaahdota rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna koko ajan taikinaa vatkaten. Lisää rahka.
3. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
4. Ripottele omenakuutioiden päälle hieman kanelia ja sokeria. Kääntele omenasilppu taikinaan ja annostele taikina muffinsivuokiin (sain 12 kpl). Paista 200 asteessa noin 15 min. (paistoin 175 asteessa 17-18 min ja tuli juuri ihanan pehmoisia)


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Oikein onnellista uutta vuotta 2010 sinulle ja perheellesi!
Hyvää uutta vuotta!
Hyvää uutta vuotta!
Vilmiina:Toki sopii linkitys :D