On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Kaikenlaista muuta puuhaa oli tässä välissä, mutta ehdin juuri ja juuri leipoa pipareita tyttäreni tämän illan kouludiskoon. Teemana tietysti Halloween. Suunnittelin tekeväni vielä cake popseja, mutta niihin ei aika sitten riittänyt ja nämäkin tein aika vauhdilla. Toivottavasti kelpaavat diskoilijoille :D
Tarjuskalla (TaikinaTaivas) oli super-ihania pääkallokeksejä, täällä, ja niistä otin mallia näihinkin. Ilmeet ovat hieman erilaisia jokaisella, monella jotenkin surullinen, mutta kiireessä en edes yrittänyt saada niistä täysin samanlaisia. Tarjuska kertoi löytäneensä mallin netistä ja ainakin CakeJournal-blogista löytyi Jack Skellington-pipareita, täältä.
Taikina oli tavallinen joulupiparitaikina. Pursotukset ovat pikeeriä, paitsi ilmerypyt on maalattu mustalla elintarvikevärillä.

Lähikuvaa.

Tein myös tälläisiä. Musta pursotus on lakritsakastikkeella ryyditettyä pikeeriä, valkoinen ihan sitä tavallista ja hämähäkki suklaata. Keskivartalo on halkaistu maissisuklaapallo irtokarkkilaarista.

Hei, minä myös mukaan bileisiin!

Koulu on pieni, joten diskoon tulijoitakin on kohtuullisesti pipareiden tekoa ajatellen. Tässä koko kööri koossa.

Lisäksi lähti yksi rasiallinen pipareita yhdeksi arpajaisvoitoksi :D

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Unikukka: Pikeeri on kananmunanvalkuaisen ja tomusokerin sekoitus, jossa on mukana muutama tippa etikkaa tai sitruunamehua (auttaa kovettumisessa)
Tomusokerikuorrutus on veden tai sitruunanmehun sekä tomusokerin seosta. Tämä kestää kauemmin kovettua ja on pehmeämpää.
Raisa: Käytän pikeerissä yhtenä osana Pirkan lakritsakastiketta. Kokonaan lakritsikastikkeen ja tomusokerin yhdistelmästä en ole tehnyt (kokeillu olen), sillä se on venyvämpää ja siten hankalampaa käsitellä ja kuivaa hitaasti. Lopun värjään mustalla pastavärillä :D