On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tänään oli oikea pakettipäivä. Kaiken hyvän lisäksi tuli vielä elokuun SLY-paketti ![]()

Marimekon sinisestä unikkopaketista paljastui :
- appelsiinimarmeladia (ihanan raikasta vaikka keksien väliin)
- vaniljasokeria (vanilja on lempimakujani ja tungen vaniljasokeria joka leivonnaiseen)
- kanelitankoja
- mantelilastuja
- valkoista ja tummaa Fazerin leivontasuklaata
- UPEA, itsetehty pieni reseptikirjanen sekä kaunis kortti
Reseptikirjassa oli jo valmiina pari mukavaa ohjetta ja lisää voi kirjoitella kauniisti koristelluille sivuille. Tämä olisi sellainen sopiva matkamalli. Ikinä ei tiedä, missä tarvitsee tärkeimpiä ohjeita. Vaikkapa mökillä, ilman nettiä ja isoja keittokirjoja. Hyvä idea!

Kaunis kiitos kivasta paketista ja söpöstä reseptivihkosesta :)

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Kokeile sitä appelsiinumarmeladia siihen reseptivihkosen kakkuohjeeseen...on muuten tosi hyvää.
SLY: Hyvä tietää, ohjeessa oli Tropic-marmeladia ja mietinkin, kävisikö tämäkin :D
Mammamarsipaani: Toki sopii linkitys : )
Namnami: Kiltti kannattaa olla aina. Eihän sitä koskaan tiedä ; )
Heini: Seuraa SLY8-blogia. Sieltä löytyy varmasti jatkosta asiaa ennen kierroksen loppumista.
Kiitos sinulle miljoonasti ihanasta paketista! Muffinivuoat on niin kauniita etten tiedä raaskinko edes niitä käyttää =) Ihan tippa tuli linssiin postin pihalla, niin iloiseksi tulin paketista =)