Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

22.07.2009 - 18:23

Ystäväni tytär viettää tulevana viikonloppuna synttäreitä. Lupasin jo aikoja sitten tehdä kakkua,  kun synttäreitä vietetään, mutta nyt sattuikin samaan aikaa siskojen kanssa reissu Savonlinnaan ja kakku jää tekemättä. Onneksi pelkkä kakkukuvakin kelpasi, ystäväni tekee sitten itse kakun juhliin.

Toiveena oli Mansikka-Marja marsipaanin päälle maalattuna. Koko on 18x30 cm.

Taustan tomutin tomuvärillä, muuten maalasin geelimäisillä elintarvikeväreillä.Kukat ovat sokerimassaa, paitsi ruusut ja lehdet ovat marsipaania.

Perhonen ja mansikka. Uursin kuvan reunat, jotta saisin siihen hieman kohovaikutelmaa. Kuvassa se ei vain niin hyvin tule esille.

Huomenna lähdenkin sitten lomailemaan siskojeni kanssa, mutta maanantaina ollaan jo takaisin arkiaskareissa :D Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

 

Suklaati kirjoitti 22.07.2009 - 18:48
Aivan ihana! Mahtava yhdistelmä maalattua kuvaa ja koristeita :)
Marilee kirjoitti 22.07.2009 - 18:50
Siis Vau!! Aivan yli-ihana!! =D
Tiina kirjoitti 22.07.2009 - 19:07
Aivan ihana mansikka-marja;)!
Kyökkipiika Kati kirjoitti 22.07.2009 - 19:10
Kaunis ja suloinen ♥
Heidi kirjoitti 22.07.2009 - 19:17
Hieno kuva :) Kukat tekee kuvasta kivan kolmiulotteisen. Oikein mukavaa lomaa :)
Nuuska kirjoitti 22.07.2009 - 20:34
Ihana Mansikka-Marja :)
Marina  kirjoitti 22.07.2009 - 21:06
Kyllä on suloinen ja kaunis!
Raisa kirjoitti 22.07.2009 - 21:22
Voi, miten suloinen Mansikka-Marja, ihanan kesäinen kuva! Aurinkoista lomareissua!
Kermaruusu kirjoitti 22.07.2009 - 21:28
Tosi kaunis! minulla huomenna jatkuu samasta aiheesta koristeen teko. :)
Teresa kirjoitti 22.07.2009 - 21:46
Ihana mansikka-marja-marja kakku!!! Todella suloinen =D
Eija kirjoitti 22.07.2009 - 22:25
Siis aivan ihana, kelpais varmaan joka tytölle. Olet taitava.
Mia kirjoitti 22.07.2009 - 22:30
Lomalta palanneena, mukava käydä kurkkimassa mitä kukin on aikaiseksi saanut. Kiva työ täällä, oikein näköinen ja ihanan kesäinen. Nostaa kesähymyn suupieliin.
Pioni kirjoitti 22.07.2009 - 22:52
Upea ja taas niin täydellisen tarkkaa työtä!
Hanna kirjoitti 22.07.2009 - 23:03
Kerrassaan ihastuttava Marja ja niin huolellista ja tarkkaa jälkeä! Oikein nautinnollista lomaa teille sinne ja rentoutukaahan kaiken kiireen keskellä! =)
Kati kirjoitti 23.07.2009 - 00:18
Voi jestas kuin ihana!!!<3 Voi että olen kade kun kaikki osaa maalailla vaikka mitä ja minä en mitään.. ;(

ps. Blogissani on arvonta.. ;)
Jade kirjoitti 23.07.2009 - 12:21
Voi kuinka nätti Masikka-Marja!
On taas tullut monta mageeta juttua tännekin :)
Hanna kirjoitti 23.07.2009 - 14:56
Syötävän suloinen kuva! ;)
Mimmi Mutikainen  kirjoitti 24.07.2009 - 09:50
Ihanan kuva monine yksityiskohtineen.
Pia kirjoitti 24.07.2009 - 10:45
Aivan IHANA <3
Hiekkakakku kirjoitti 24.07.2009 - 17:53
TOSI ihana!
Eriqou kirjoitti 26.07.2009 - 14:27
voi kun upea - taas kerran oikea taideteos.
Kodin Onni kirjoitti 27.07.2009 - 15:23
Sulonen <3
Noora kirjoitti 27.07.2009 - 23:06
Ai ku on taas kerran ihana tämä :) Eihän sille voi mitää jos on nii taitava ;) Hyvä vaan ku joku ossaa :)
Ebe kirjoitti 29.07.2009 - 17:31
Kiitoksia kaikille kivoista kommenteista :D
Adelheid kirjoitti 31.07.2009 - 21:37
Ihana kuva ja noi kohokuviot kruunaa kaiken!
Pullahiiri kirjoitti 06.08.2009 - 11:50
Aivan ihana tämä maalaus ja nuo kohokuviot tekee siihen mukavaa eloa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor (uusi)

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake 

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla (uusi)

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

Lallun kokkaukset 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan (uusi)

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Pähkinärinne 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria (uusi)

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Kylässä
Tietoa ja asiaa