
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Jälleen tein hääkoristeen, vaikka varsinaista käyttöä hääkakkuun ei sille ole. Koriste on kokonaan sokerimassaa ja joutsenet on tehty silikonimuotilla. Silikonimuotit ovat välillä ihan näppäriä ja tämä on minusta kaunis malli :D

Kuva ylhäältä päin.

Alustan marmoroin sinisävyiseksi kuvaamaan vettä, mutta kuvio ei paljoa erotu koristeiden alta :D

Suihkutin koristeen helmiäisspraylla ![]()

Lumpeet tein pienimmällä Wiltonin Daisy-muottisarjan kukalla. Keltainen keskusta on vain hapsutettua suikaletta. Lumpeenlehdet tein pienellä sydänmuotilla ja muotoilin niitä hieman.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Blogeissa olen nähnyt niin kauniita kakkuja, jotka sopisivat meidän pieniin häihimmekin, mutta toteuttaja puuttuu. Mielummin sitä maksaisi "yksityiselle pienelle yrittäjälle" ku järkkyisolle leipomolle, jossa asiakaspalvelu on suoraan Ö-luokasta.
Morsian2010: Aika moni bloginpitäjä on tehnyt tilauksistakin kakkuja, sitähän voi kysellä jos pitää jonkin tekijän töistä. Itse en pysty tilauksia ottamaan vastaan, aika ja tilat eivät riitä enempään kuin mitä tutuille ja itselleni teen :D
Mai: Toki sopii linkitys : )
Vasta kun massaan sekoitti runsaasti sekaan tomusokeria, siitä sai jotain muotoiltua.
olet niin niin niin taitava;)
muistatko viel (ku asuin "vanhas kodis")
ja teit mulle sen ihanan delfiini kakun^^
noi olis voinu panna sinne päälle vähän niinkuin
veden pinnalle^^
noi on vaan niin IHANIA!!
Suklaatyttö: Tottakai sopii linkitys :D
Pioni: Sokerimassa on pehmeää, mutta se kuivuu nopeasti, joka on sen hyvä puoli. Yhdessä marsipaanin kanssa toimii minusta parhaiten, mutta usein kukissa käytän pelkästään sokerimassaa juuri kuivumisen takia. Käsittely voi tuntua aluksi hankalalta, mutta siihen tottuu. Tomusokeria ei kannata käyttää liikaa, pinnasta tulee helposti epätasainen.
Jansku: Niin olisikin sopinut :D Suunnitelin myös sellaista lampi-kakkua, missä joutsenet, kalat ja lumpeet uiskentelisivat vaan kuka söisi kaikki kakut mitä tekisi mieli tehdä? Olisiko vapaaehtoisia meille tulossa :D