Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

10.04.2009 - 15:55

Tyttäreni sai koulukaveriltaan (tai lähinnä hänen äidiltään : D ) ystävänkakku Hermannin juuren. Olin aikaisemmin nähnyt kakun Marien blogissa, mutta itse en ole kakkua ennen kokeillut tai maistellut. Marielta löytyy niin hyvät ohjeet ja kuvat,täältä, joten tekemisestä en tähän laita juttua sen ihmeemmin.

Kotiin jätin 2/5 osaa juuresta ja tein kaksi kakkua. Kolme muuta osaa matkasivat maailmalle. Kakun tein melkein ohjeen mukaan, kanelia laitoin vähemmän ja pähkinöiden tilalle laitoin hasselpähkinäjauhetta. Tytöt eivät tykkää pähkinäsattumista.

Yksi kakku meni mummolaan maisteltavaksi. Koristelin kakun pääsiäiseen sopivaksi, vaikka kakun maut olivat lähinnä jouluisia, kanelia, omenaa, suklaata...

Päälle laitoin tomusokerikuorrutetta ja namuja, jotka voitin arvonnassa Koiruuksia ja kokkailua-blogista, täältä.

Tässä kuva meille jääneestä kakusta, jonka paistoin suorakaiteisessa vuoassa. Kakku oli oikein mehevää ja hauska oli Hermannista huolta pitää :D

 

Tinkerbell kirjoitti 10.04.2009 - 17:56
Näkee, että Hermannista on pidetty hyvää huolta :-)
Meilläkin on lapset pari kertaa tuoneet Hermannin hoidettavaksi. Hauskaa ja makoisaa puuhaa.
Justiina kirjoitti 10.04.2009 - 18:11
Kuulostaapa kivalta kaverilta tuo Hermanni! =) Enpä ole aikaisemmin kuullutkaan... Oikein aurinkoista pääsiäistä sinulle Ebe!
Hukkis kirjoitti 10.04.2009 - 19:49
Apua!!!! Mä sain joskus Hermannin neljältä eri kaverilta, vuosia sitten! Nyt en enää Hermannille ovea avaa, siinä hötäkässä hävis yks kakkuvuokakin:D
Hyvää pääsiäistä :)
Kati kirjoitti 10.04.2009 - 20:03
Hyvä että karkeille tuli käyttöä.. ;)
Mukavaa pääsiäistä. <3
Satu kirjoitti 10.04.2009 - 23:15
Meilläkin on Hermanni vieraillut, siitä kyllä on jo monta vuotta aikaa. :)
kristiina/hattivatties kirjoitti 11.04.2009 - 11:45
Hermanni on myös meillä vieraillut! Taitaa olla aika mieluinen vieras jokaiselle? =) Oikein mukavaa pääsiäistä!
Kodin Onni kirjoitti 11.04.2009 - 23:03
Raikkaan värikkään kauniisti koristeltu! <3
Citrus kirjoitti 12.04.2009 - 23:47
:) Onpas hieno tämä Hermanni!
Itekin oon joskus koklannu tota, hyvän makunen kakku siitä tulee kyllä, ja just voi tuunailla oman maun mukaseks.
Ebe kirjoitti 13.04.2009 - 12:34
Kiitos :D

Oli kyllä hauska pitää Hermannia kylässä ja maukasta kakkua sillä sai aikaan.
Noora kirjoitti 13.04.2009 - 20:25
Tää Hermanni on tosi hyvää! Tuli mieleen, että meillä ois yks tollanen juuri pakastimessa. Pitäis ottaa se sieltä ja tehä kakuiks... :)
Iso-K kirjoitti 14.04.2009 - 10:14
Oikein hyvin voi Hermanninkin juurta pakastaa...Itsellä oli vaikeaa saada juuret muille kelpaamaan. Jotan pakastimesta leivontaan ja siitä taas juuri pakkaseen. Hyvin toimii ei kärsi pakastuksesta.
jadessan kirjoitti 18.08.2009 - 02:41
olisko reseptiä ystäväkakku hermannista
Ebe kirjoitti 18.08.2009 - 10:22
Jadessan: Ohje löytyy Marien blogista ja linkki sinne on tekstissä. Mariella on hyvät, kuvalliset ohjeet, joten en toistanut niitä tänne :D
jadessan kirjoitti 18.08.2009 - 14:27
kiitos että kerroit.
Sirpa kirjoitti 23.06.2010 - 20:05
Hei
Nyt on kirsikka-aika. Osta ja pilko kypsiä kirsikoita, lisää taikinaan ja oh. onhan maukasta kirsikkakakkua.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor (uusi)

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake 

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla (uusi)

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

Lallun kokkaukset 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan (uusi)

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Pähkinärinne 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria (uusi)

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Kylässä
Tietoa ja asiaa