
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tässä vinkki tasakokoisten marsipaanihelmien tekoon. Tämä on varmasti monelle ihan tuttu juttu. Itse löysin ohjeet jo kauan sitten jostakin selaamastani koristeluopuksesta.
Marsipaanista tai sokerimassasta kaulitaan tasainen levy. Sopivalla muotilla otetaan siitä paloja ja ne pyöritellään palloiksi. Näin saadaan helpommin tasapaksuja palloja, kun jos leikkaisi pötköstä paloja. Muotti voi olla mikä vain, kunhan pallukan koko on sillä tehtynä haluttu. Minulla oli tässä pieni tylla muottina.

Kauniin kiillon palloihin saa kristallipulverilla. Tässä tyttäreni pyörittää kultapulverissa marsipaanihelmeä.

Helminauhaa, hopeista ja viininpunaista helmeä vuorotellen. Näissä käytetty marsipaani oli valkoista.

Vaaleanpunaista ja kultaa.

Näissä oli värjätty marsipaani. Sävy muuttuu hivenen tummemmaksi, joka luonnossa erottuu paremmin.

Tämä kakku, täällä, on reunustettu valkoisilla marsipaanihelmillä.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Kylläpä valmistujaisväki tulee yllätetyksi...helmikakku, vaikka vähän vinokin... :)))
Tämä blogi on kyllä kertakaikkiaan oikea aarre. Se on saanut minut ainakin tajuamaan kuinka leipominenkin voi olla taidetta. Pakko käydä usemman kerran päivässä katsomassa ja ihastelemassa tuotoksia.
Kiitos Ebe :)))
Siinä valkoisessa reunuksessa ovat aivan kuin mariannerakeita! Todella kaunis lopputulos!
Aloittelija: Hyvä huomio siitä sokerimassasta. Varsinkin jos ne tekee paljon etukäteen, juuri tehtyinä ei ehkä ehdi kovettua niin paljon. Koristeissa (esim.laatan päällä) sokerimassasta tehtyjä voi hyvin käyttää, sillä niitä ei syödä. Kakkuun kiinnitän yleensäkin koristeet kaupan tomusokerikuorrutteella. Pursotan sitä pakastepussiin ja leikkaa pienen reiän kulmaan. Tuubista sitä on vaikea annostella riittävän vähän. Tykkään käyttää tuota tuubikuorrutetta, sillä se on aina valmiina ja pienikin määrä riittää kiinnittämään koristeet.