On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tyttäreni synttäreitä juhlittiin vielä kerran ja kakkua tarjoiltiin nyt isovanhemmille sekä kummeille. Tällä kertaa koristelu oli täysin tyttäreni (nyt 11v) käsialaa. Ideoimme kakun kyllä yhdessä, toiveena oli saada kakkuun jotenkin hänen mielenkiinnon kohteensa eli taideaineet ja varsinkin maalaaminen sekä kissat.
Netistä etsittiin kiva kissan kuva ja hän jäljensi sen marsipaanin päälle sekä maalasi elintarvikeväreillä. Tämä olikin hänen ensimmäinen näin iso marsipaanimaalaus.
Lähikuvaa maalauksesta.
Tyttäreni teki sokerimassasta paletin ja pensselin sekä tomusokerikuorrutteesta väriläiskät.
Myös pursotukset teki tyttäreni itse. Kakun pohjan paistoin ja täytin minä ihan vain aikapulan takia. Samalla kun minä leivoin, tyttäreni maalasi :D

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Onnea sankarille täältäkin!
Tyttärestäs on tulossa oikea taiteilia! Tai siis on jo :)
Aivan ihana kakku. Kissan ilmekin on jotenkin aito.
Paljon onnea sankarille!