Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

28.02.2009 - 18:37

Kotona jälleen ja heti kakun tekoon :D Tänään vein suklaatäytekakun ja kinkkutuulihatturullan tilauksesta tutulleni, mutta tuulihatturullasta en ottanut kuvaa. Olin paketoinnut sen niin tiukasti, että parempi oli olla paketissaan.

Kakun koristeena on sokerimassakukkanen, sokerihelmiä ja nonparelleja. Reunaan yritin viskoa vuoltua maitosuklaarouhetta.

Suklainen kakku (ohje Kotilieden parhaat leivonnaiset)

Kakkupohja:

150 g voita tai margariinia

150 g tummaa suklaata

5 kananmunanvalkuaista

1/2 dl tomusokeria

5 kananmunankeltuaista

1 1/2 dl tomusokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

 

1. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka halkaisijaltaan 24 cm (minulla oli pienempi vuoka ja kakusta tuli korkeampi).

2. Erottele munan valkuaiset keltuaisista. Paloittele suklaa ja voi astiaan ja sulata ne joko mikrossa tai  vesihauteessa. Mittaa kuivat aineet kulhoon.

3. Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi.

4. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon hieman jäähtynyt suklaa-voiseos. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan. Lopuksi lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista kypsäksi 175 asteessa uunin keskitasolla noin tunnin. Anna jäähtyä hetki, kumoa ja anna jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä. Leikkaa kakku kahdeksi levyksi.

Koska tämä kakku oli korkea, leikkasin kakun neljään osaan. Kahteen väliin laitoin vadelmamoussea (mascarponea+Flora Vispiä+vadelmia+sokeria+liivate) ja pinnoille vadelmahilloa, keskimmäiseen väliin appelsiinimarmeladia ja appelsiinimoussea (Flora Vispiä, appelsiinituorejuustoa, hivenen appelsiinimarmeladia ja liivate). Kostutin mehulla laimennetulla mesimarjaliköörillä.

Tässä kirjan ohje.

Kostutus: noin1 1/2 dl vastapuristettua appelsiinimehua

Väliin: noin 1 1/2 dl appelsiini tai aprikoosimarmeladia

Täyte:

1 1/2 dl vastapuristettua appelsiinimehua

1 rkl sokeria

3 liivatetta

1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai kuohukermaa

1 tl vaniljasokeria

1. Anna liivatelehtien liota kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Kuumenna 1/2 dl appelsiinimehua kiehuvaksi. Purista pehmenneet liivatelehdet vedestä ja sulata ne kuumaan mehuun. Lisää liivateseos appelsiinimehuun ja anna hyytyä hetki jääkaapissa. Vaahdota vaniljakastike tai kerma, mausta vaniljalla ja lisää hieman hyytynyt appelsiinimehu. Anna hyytyä 5 min jääkaapissa. Levitä täyte kakkulevylle, laita toinen levy päälle ja aseta päälle paino. Anna hyytyä ja vetäytyä hyvin peitettynä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrutus:

1 1/2 dl kuohukermaa

1 rkl sokeria

300 g tummaa suklaata

30 g voita

1. Kuumenna kerma ja sokeri kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja lisää paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa sulaa. Lisää voinokare. Anna kuorrutuksen jäähtyä hetken aikaa. Levitä seos kakun pinnalle ja reunoille. Koristele mieleiseksi esim.suklaalastuilla.

Kuvaaminen oli hankalaa, sillä suklaapinta oli kuin peili Hymy

HUOMIO!!!!!!!

Tutultani kyselin, miltä kakku maistui ja kuulemma oli muuten raikasta ja hyvää, mutta kakusta jäi jotenkin ikävä jälkimaku. Hän oli puhunut oman tuttunsa kanssa asiasta ja tutulle oli käynyt samalla tavalla kostuttaessaan kakkuaan liköörillä. Eli kannattaa varoa tuota liköörin käyttöä. Maistoin kostuketta ennen kakkuun lisäämistä ja sinällänsä se maistui ihan hyvältä, mutta maut eivät kakussa sitten sopineetkaan. Juuri tälläistä rehellistä palautetta kaipailenkin, sillä niitä kakkuja joita ei itse maista, ei voi arvioida. Tässä oli mokana käyttää ennen testaamatonta yhdistelmää, kun päättelin liköörin sopivan yhtä hyvin kuin esim. rommin suklaakakussa. Kannattaa siis käyttää vaikka oikean ohjeen täyte+kostutus yhdistelmää!!!

 

Kastanja kirjoitti 28.02.2009 - 19:34
Taas niin hieno kakku! Täydellinen niinkuin kaikki aikaisemmatkin täällä. Taas täällä vaan ihmetellään ja ihastellaan.
Pia kirjoitti 28.02.2009 - 19:58
Tervetuloa takaisin ja ihanan näköisen kakun heti pyöräytitkin :)

Juu, mä en ole koskaan vielä surffaillut netissä noissa kakkusivuilla, koen jotenkin että tulee liikaa inspiraatiota toisten ideoista, kun nyt on jo niin paljon kaikkea kivaa kokeilematta =) Mutta sitte ne tilaajat löytää jotain ja laittavat mulle kuvia ja sitä myöten sitte pääsee kivasti kokeilemaan uusia juttuja. Itselle en minäkään viitsisi tehdä kun meillä kotona ei syö kukaan muu kakkua kuin pienin ;D
Marilee kirjoitti 28.02.2009 - 20:08
Vau, aivan mielettömän nätti kakku ja tosi upea tuo kakun pinta!! =)
Anne kirjoitti 28.02.2009 - 20:17
Todella upea! Pinta on uskomattoman hieno eikä kaipaa koristeluakaan yhtään enempää.. Mä menen aina ihan sekaisin näitä taideteoksia katsoessani! :P
piipa kirjoitti 28.02.2009 - 20:21
Varsin ihana , tuosta kun saisi palasen....
Maarit kirjoitti 28.02.2009 - 20:58
Kaunis ja herkullisen näköinen!
Pioni kirjoitti 28.02.2009 - 21:46
Tyylikäs kakku. Jotenkin tuo yksinkertainen koristelu kolahtaa minuun...
Tanja kirjoitti 28.02.2009 - 22:42
Jumpe, todella upea kakku! Aivan uskomattoman sileä tuo suklaapäällinen!! :)
Mama kirjoitti 28.02.2009 - 23:25
Aivan upea kakku! Tyylikäs koristelu! Hah! Meinasin kirjoittaa, että lyylikäs. Noh!
Maiju kirjoitti 28.02.2009 - 23:44
Tämä on kyllä jo taideteos taas jälleen kerran. Kerrassaan U-P-E-A.
krista kirjoitti 01.03.2009 - 09:59
Oi, todella kaunis ja herkullisen näköinen kakku! Suklaapinta on todella kaunis kun siitä saa noin kiiltävän, tosissaan aivan kuin peili tuo pinta tuossa kakussa! Upea yksinkertaisesti.
Anninen kirjoitti 01.03.2009 - 11:43
Voi kuinka kaunis! Minäkin tykkään tuosta koristelusta! Ihanan tasainen pinta. Helmet lisääntyvät hienosti toiselle puolen; hyvä vastapaino suloiselle kukalle.
Marina  kirjoitti 01.03.2009 - 11:55
Häikäisevän kaunis kakku! Upean yksinkertainen koristelu.
Kodin Onni kirjoitti 01.03.2009 - 17:27
Wau, wau ja vielä kerran wau! Tästä kakusta ei puutu mitään, TÄYDELLINEN! :)
Jade kirjoitti 01.03.2009 - 17:39
U-P-E-A!!!
kyökkipiika kati kirjoitti 01.03.2009 - 17:49
Ihana peilipinta! Kaunis ja yksinkertainen...ja vielä herkullisen näköinenkin!!!
Ebe kirjoitti 01.03.2009 - 20:22
Kiitoksia paljon kommenteista :D
SweetCake Eija kirjoitti 01.03.2009 - 22:27
oi miten on herkullisen näköinen =) Mahtava kiilto pinnassa , njamskis =)
Sar kirjoitti 02.03.2009 - 00:41
Oikein herkullisen näköinen, ja tuttua huippulaatua! Tällä kertaa maltan olla kuolaamatta, henk koht en noin tummasta suklaasta pidä:) Kaikille suklaanystäville hyviä herkkuhetkiä
Torttu kirjoitti 02.03.2009 - 14:51
Niin täydellinen suklaakakku!! Tasainen ja kauniisti koristeltu! :) Ite en tuohon pysty. Tuo suklaakakun kuorruttaminen on meikäläisellä niin sottasta puuhaa että meinaa pinna palaa. :)
Rouva V kirjoitti 02.03.2009 - 21:43
Voi itkumaaria, että on tasanen ja nätti yksilö... muutama viikko viel ja sit mä voisin lohkasta reilummanki palasen täst kakust =D
Saara kirjoitti 03.03.2009 - 08:30
Aivan ihana!
Herkkusuu kirjoitti 03.03.2009 - 09:02
Ihana suklaakakku, täytyy pitää mielessä herkullinen ohjeesi kun suklaakakkua tekee mieli.
ArkiAhertaja kirjoitti 03.03.2009 - 11:30
Onpa kaunis!Yksinkertainen ja todella kaunis!Suklaa on niin komean tasaisesti...wow!Löysin blogisi,ja olen ihastellut aamua iltaa tekeleitäsi!
Noora kirjoitti 03.03.2009 - 11:51
Onpa kaunis kakku :) Maistuis mullekin palanen tosta ;)
Yonna kirjoitti 03.03.2009 - 14:41
Upee! Ja ihanan peilikiiltävä pinta :)
sofiella kirjoitti 03.03.2009 - 15:18
On kyllä sitten niin tasainen tuo suklaapinta!! Ja muutenkin todella herkun näköinen luomus!! :)
Helmi.fi kirjoitti 03.03.2009 - 19:13
Luoja miten kaunis ja virheetön kakku! Pintakin kiiltää niin kauniisti, että eihän tuota raaskisi syödäkään...
Ebe kirjoitti 03.03.2009 - 20:39
Kiitoksia paljon kommenteista :D Suklaan kanssa pelaaminen on aika sotkuista hommaa, mutta tämä kakku onnistui ihan kivasti. Reunakin oli suht' hyvä, mutta koska se oli leikattu moneen eri kerrokseen, ei siitä olisi tasaista saanut mitenkään. Siksi heittelin noita suklalastuja sivuille ja samalla antoivat vähän makeutta vahvaan tummaan suklaaseen :D
Anna-Maija kirjoitti 04.03.2009 - 15:25
Aikun alkaa tehdä mieli suklaata! =) Slurps!

Mistä hankit noita pahvialustoja kakun alle, (olen ymmärtänyt että suunilleen samalta suunnalta ollaan kun ArtAstiassa asioin minäkin, mutta siellä ei ollut) -pitääkö tilata netistä?
Ebe kirjoitti 04.03.2009 - 20:27
Anna-Maija: Alustoja saan ostettua tutun kautta, joka hankkii niitä jostakin tukusta. Kaupoissa en ole pahvialustoja nähnyt, mutta esim. jostakin leipomosta voisi kysellä, myisivätkö he muutamia :D
Ebe kirjoitti 04.03.2009 - 20:28
Niin... tämän kultaisen tilasin Ullanunelma-putiikista, josta löytyy myös niitä tavallisia valkoisia.
MPY kirjoitti 14.05.2009 - 21:25
Voi että on hyvän näköinen kakku!! Äärettömän hieno toi pinta! Saanko kysyä miten sen saitkin noin tasaisesti? Oletko laittanut jotain suklaan alle? Tekisi mieli kokeilla kun näin aloittelija olen.. =) Taideteoksia noi sun kakut ja jutut on =)
Terveisiä Ruotsista!
Ebe kirjoitti 15.05.2009 - 09:33
Kiitos MPY :D Pinnalle en laittanut mitään, mutta tarvittaessa siihen voi sivellä sileää marmeladia, jos kakun pinta on epätasainen. Marmeladi estää myös suklaan imeytymisen kakun sisään, jos kuorrute on liian lämmintä. Pinnasta tulee itsestään tasainen, kun valuttaa rauhallisesti suklaakuorrutetta aloittaen kakun keskeltä. Kuorrute ei saa olla liian lämmintä eikä myöskään liian jähmeää, jotta se leviää nätisti muttei kuitenkaan ala valua reunan yli.
Ebe kirjoitti 15.05.2009 - 09:39
Silloin saa tietysti valua, jos kuorrute tulee kakun reunoillekin. Sivuille levitin lastan avulla valuvaa suklaata ja tein sen ritilän päällä ja alla leivinpaperi, jotta suklaa valuu siististi eikä jää alustalle.
Maikki kirjoitti 27.03.2010 - 19:02
Todella kaunis kakku! Haluaisin kysyä suklaalastuista, että oletko saanut noin isoja lastuja vuolemalla juustohöylällä suklaalevyä, veitsellä leikkaamalla vai miten? Ja osaatko kertoa, että jos kakun ja suklaakuorrutteen tekee jo tarjoilua edeltävänä päivänä, niin säilyykö kuorrute hyvän näköisenä ja kiiltävänä yön yli? Kiitos, jos ehdit vastaamaan. Aivan upeat ja inspiroivat sivut sinulla!
Ebe kirjoitti 27.03.2010 - 21:18
Kiitos Maikki :D

Lastut vuolin suoraan suklaalevystä. Veitsellä varovasti vuolin suht' viileästä suklaalevystä. Kuorrutteen luulisin säilyvän ihan hyvänä seuravaankin päivään (en ole testannut), mutta en laittaisi kakkua ihan tiiviin kuvun alle. Kupuun kerääntyvä kosteus saattaa tehdä pintaan jälkiä.
Nimetön kirjoitti 01.10.2010 - 11:10
Olisiko mahdollista saada käyttämäsi vadelmamoussen tarkempi ohje, määrineen?
Ebe kirjoitti 01.10.2010 - 17:34
Nimetön: Voi, enää en tarkkaa muista mitä tähän laitoin ja muutenkin teen noita mousseja vähän miltä maistuu-fiiliksiltä. Täältä http://kakkuliinat.blogspot.com/2010/02/vadelmamousse.html
esim. löytyy yksi ohje, jota voi hyvin käyttää. Jättää vain maitorahkan pois ja korvaa tuorejuuston mascarponella.
Nimetön kirjoitti 01.10.2010 - 20:27
Paljon kiitoksia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto