On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tykkään Fazerin Maya-chilisuklaasta ja kokeilin sitä myös suklaapaloihin. Perusohje on Unelmakakut-kirjasta: minttusuklaapalat. Jätin hasselpähkinärouheen pois ja laitoin minttusuklaan tilalle chilisuklaata. Päälle laitoin suklaaganachen. Aika vähän chilisuklaa maistui valmiissa suklaapalassa. Ehkä suklaapäällistäkin olisi pitänyt tuunata vielä jotenkin.
Pikeerikoristeet mukailevat maya-intiaanien koristekuvia. Niiden pitäisi olla kultaisia, mutta kultaspray on loppu ja kultaväri on vasta tilauksessa.

Lähikuvaa.

Nämä olivat ihan jees, mutta ohjetta en nyt kirjoita, sillä eivät paljon eroa tavallisista suklaa- tai mokkapaloista. Kuka tietää hyvän chilisuklaasta tehdyn ohjeen, voisi vinkata mistä löytyy?


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
4 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
1 1/2 tl kanelia
5 keltuaista
1/2 dl sokeria
100 g chili-suklaata
Pinnalle:
fariinisokeria
1. Mittaa kattilaan kerma, halkaistu vaniljatanko ja kaneli. Kiehauta ja poista vaniljatanko. Lisää kuumaan kermaan suklaa paloiteltuna sulamaan. Sekoita tasaiseksi ja siivilöi.
2. Vatkaa keltuaiset ja sokeri. Kaada lämmin kerma-suklaamassa keltuais-sokerivaahtoon voimakkaasti vatkaten. Jaa bruleemassa annosvuokiin.
3. Kypsennä uunissa 90-100 asteessa noin 35-45 minuuttia vuokien koosta riippuen, kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä.
4. Ripottele vanukkaiden pinnalle fariinisokeria ja paahda sokeri kauniin ruskeaksi uunin grillivastusten alla.
5. Tarjoile sellaisenaan tai joko kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.
Mausteet, sekoitukset, keitot, padat. Vieraile kotisivulla: http://www.teijasilvennoinen.com niin saat lisäinfoa.
Nice week.
Nice week.
4dl corn flakes, murskattuna
1,5dl fariinisokeria
100g sula voi
250g tummasuklaa sulana
200g tuorejuustoa
n.0,5rkl chili_________sekota keskenään
3 keltuaista
1,5dl tomusokeria______vaahdota
2 dl kuohukerma vaahtona, lisää viimeiseksi
Maistuu seuraavana päivänä parhaiten!!
olen monen monta kertaa selaillut näitä (ja monia muitakin)
ja kivoja vinkkejä olen löytänytkin :D
Voisin linkittää sinut jos sopii. Minut saa myös linkittää....