Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

23.05.2008 - 12:19
Tein vaahtokarkkimassaa ja tänään oli vuorossa kakun päällystäminen sillä. Kakku oli pieni 2 kananmunan kakku ja välissä itsetehtyä vadelmasosetta ja UllanUnelma-nettikaupasta ostettua sitruunahyydykejauhetta kera Flora Vispin.



Hetken lämmitin massaa mikrossa ja pehmitin sen hyvin muotoiltavaksi massaksi. Kaulin vaahtokarkkimassan levyksi pulikalla. Liian ohueksi kaulittu repeytyy helposti ja liian paksua on ikävä leikata. Olisikohan 2-3 mm paksuus hyvä?  Jätin levyn alustalle lepäämään.



Kakun päälle sivelin Flora Vispiä,vaahdotettuna, jotta levy tarttuu hyvin kakun pintaan ja pysyy pehmeänä/leikattavana. Tähän käy kermavaahto, voikreemi tai vaikkapa sileä marmeladi.



Siirsin levyn kakun päälle. Isoissa kakuissa voi käyttää kaulinta siirtoapuna. Tuli aika reilu levy : )



Vaahtokarkkilevy varovasti taputellaan ja silitetään kädellä kiinni kakkuun. Ylimääräiset leikataan vaikkapa pizzapyörällä tai taikinapyörällä pois. Ylijääneistä paloista voi tehdä koristeita. Alareuna siistitään.



Tähän kakkuun pursotin vapaalla kädellä suklaasta kuvioita ja tomutin hieman tomuväriä kukkiin sekä lehtiin. Kakku tuli vain kotiin syötäväksi, niin en jaksanut sitä suunnitella sen tarkemmin. Ihan kiva näinkin suitsait sukkelaan tehdyksi : )



Alareunan ryppyjä peittelin, kakun täytteenäkin käytetystä, sitruunavaahdosta tehdyilla ruusuilla. Lehdet Flora Vispiä+vaniljakreemijauhetta.



Lisää kukkia : D eli lisää ryppyjä : D





Erika kirjoitti 23.05.2008 - 14:11
Onpas taas kaunis kakku! Ja noi kermavaahto ruusut on TÄYDELLISIÄ!
Edina kirjoitti 23.05.2008 - 21:40
Tosi kaunis kakku! Sait noista kukista ihanan hempeän värisiä, ja taas kerran ihailen noita pursotuksiasi! Olet sinä taikuri! =) Myös nuo muoti-aiheiset piparit ja koristeet ovat aivan mielettömän upeita! =)
yaelian kirjoitti 24.05.2008 - 15:03
Ihanan kaunis kakku! Ja pursotetut ruusut ovat myos aivan upeat. Itse en osaisi ikina vapaalla kadella laittaa suklaasta noin upeita kukkakuvioita.
Ebe kirjoitti 25.05.2008 - 12:42
Kiitos Erika, Edina ja Yaelian!
Pauliina kirjoitti 03.06.2008 - 17:27
ai että on herkullisia leipomuksia sulla täällä, pitkään olen meilkein joka paivä käyny ihaileen sun taitavia luomuksia...mutta, mutta kysyttävääkin on;eli miten tuo vaahtokarkkifondat leikkautuu kakun päällä, siis kun kakkua leikataan? ja mitä aineita noihin ruusuihin olet käyttänyt, ja millä yleensä pursotat kakut(siis kerma)?
Ebe kirjoitti 03.06.2008 - 20:21
Pauliina: Kiitokset. Vaahtokarkkipäällinen leikkautuu terävällä veitsellä ihan hyvin, mutta en itse oikein pidä sen nahkamaisesta sitkeydestä (ainakin jonkin aikaa kakun päällä olleena). Helposti kakkua leikatessa palan koko päällys liukuu pois ja on sellainen liukas löttö. Nämä ovat ihan makuasioita ja ehkä vaahtokarkkimassani ei ole ollut oikeanlaista. Kannattaa kokeilla vaikkapa pienellä kotikakulla, mitä itse päällisestä pitää. Päällisen maku on sokerinen, kuten vaahtokarkki on. Ruusut olen pursottanut hyydykejauheen ja Flora Vispin sekoituksesta. Eli laitan puolikkaan rasian hyydykejauhetta (esim. Ullanunelmasta ja Confetista löytyy) 0,5 dl haaleaa vettä ja yhden purkin Vispiä vaahdotettuna. Hetken annan olla jääkaapissa ja sitten pursotan ruusut. Pursotukset muuten Flora Vispiä.
Unikukka kirjoitti 15.10.2009 - 19:23
Onkohan tuo kovinkin makeaa? Kun en haluaisi hirmu makeaa kakkua, mutta tuota olisi kiva kokeilla.
Ebe kirjoitti 16.10.2009 - 01:31
Unikukka: Vaahtokarkkimassa on makeaa, koska jo vaahtokarkki itsessään on imelä ja siihen vielä lisätään tomusokeria. Siksipä en kovin usein sitä käytä, mutta sopii niille, jotka eivät marsipaanista välitä (ja onhan marsipaanikin aikasta makeaa).
jantta kirjoitti 17.10.2009 - 14:23
Hei, Aattelin tehä vaahtokarkkiruusuja. Tarviisin ohjeistusta ;)
Ebe kirjoitti 17.10.2009 - 19:50
Jantta: Kategoriasta vaahtokarkkifondant löytyy muutama ohje :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor (uusi)

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake 

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla (uusi)

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

Lallun kokkaukset 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan (uusi)

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Pähkinärinne 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria (uusi)

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Kylässä
Tietoa ja asiaa